Mietteitä anoppilan sohvalta

Tulin hetkeksi (pariksi päiväksi) pakoon arkea appivanhempien luokse. He eivät tosin kaukana meistä asu, mutta vaihtelua tämäkin. Oikeastaan tulin tänne siksi, koska mieheni "työhuone" on täällä. Viimeaikoina hänellä on ollut runsaasti töitä, joiden takia hänen piti hetkeksi unirytmiäkin vaihtaa jotta yhteydenpito Suomeen olisi mahdollista aikaeroa ajatellen. Mieli ei siis kauhean korkealla ole, kuten arvata saattaa. Sitkeästi ja kuuliaisena työntekijänä hän kuitenkin purskuttaa eteenpäin. Läsnäoloni kuulemma lohduttaa häntä, joten täällä minä sitten makaan sohvalla ja kirjoittelen tänne.

Meri karkaa pois

Tällä hetkellä kaipaamme molemmat vaihtelua rutiineihin. Toukokuun lopussa kiiren pitäisikin hetkeksi hellittää ja silloin aiomme napata auton ja ajaa hetkeksi pois täältä. Tosin minulla on kyllä pitkä lista asioista, joita täälläkin haluaisin tehdä, mutta koska miehelleni asiat ovat täällä niin tutttuja, tekee maiseman vaihto varmasti hyvää.

Täytyy todeta että elän kyllä elämäni parasta syksyä ilmaston puolesta :)

Lohikäärme katselee merelle päin

Kohta olen ollut täällä jo neljä kuukautta. Se tuntuu pitkältä ajalta, vaikka vielä pidempi ajanjakso on vielä edessä. Minulla on jo suuret suunnitelmat sen varalle mitä haluan tehdä kun palamme kotiin. Se seikka kasvattaakin toisinaan koti-ikävääni valtavasti. Olen kuitenkin varma että koti-ikäväkin hellittää kunhan mieheni kiireet vähenee ja meillä on taas aikaa tehdä yhdessä asioita kodin ulkopuolella. 

Koti-ikävääni olen saanut apua yhdeltä anonyymiltä kommentoijalta, jonka kanssa olen ollut kirjeenvaihdossa. Hänkin on suomalainen ja asuu täällä Uruguayssa. Hänen kanssaan olemme vaihtaneet kokemuksiamme ja se onkin ollut minulle hyvin arvokasta. Sain huomata että tunteemme ovat olleet hyvin samanlaisia samassa vaiheessa asuessamme täällä. Hän tosin on jo kauemmin asunut täällä ja oppinut rakastamaan tätä paikkaa sekä näkemään sen hyvät puolet. Minulla on tähän vielä matkaa, mutta hyväksyttyäni että sopeutumiseen kuuluu monenlaisia vaiheita ja ne menevät ohi kunhan sitä vain itse tarpeeksi haluan, olen päässyt jo muutaman askeleen eteenpäin. Ystäväni Suomesta, jolla on myös kokemusta ulkomailla tilapäismuuttajana olemisesta, sanoi sopeutumisen olevan ehkä vielä hankalempaa sen takia kun tietää palaavansa Suomeen. Tämä on itseasiassa aika loogista kun tarkemmin ajattelee. Tällöin tiettyjä asioita ei ole pakko omaksua/hyväksyä ja sopeutuminen vie enemmän aikaa.

Näyttää kuin kalastaja seisoisi veden päällä

Mutta nyt lopetan tämän sopeutumisesta jauhamisen. Ainakin siksi aikaa, kun olen päässyt tässä eteenpäin. Toivottavasti en ole kyllästyttänyt tällä aiheella liikaa. Itseasiassa toivoisin sen olevan avuksi sellaisille, jotka suunnittelevat ulkomaille muuttoa. Jos tätä blogia siis lukee kukaan tällainen henkilö. Sopeutumisongelmia on suotavaa ajatella jo ennen muttoa ja miettiä mitä niiden ilmaantuessa voi niille tehdä. Myös suositeltavaa on perehtyä sopeutumisprosessin eri vaiheisiin. Tämä helpottaa hyväksymään tunteet, joita sopeutuminen aiheuttaa.  

Koitan lähettää teille täältä hieman aurinkoa ja toivon samalla että kesästä tulee upea!

-Miiau

Toukokuu jo!

Bloggaillussa on ollut pienoinen tauko, kun viimeaikaiset tapahtumat eivät ole olleet sellaisia joista haluaisin kirjoittaa tänne. Asiat raukesivat nyt ja on aika alkaa sopeutumaan muutoksiin. Kuulostaa ehkä ärsyttävänä mystiseltä, mutta sanottakoon vielä se että kaikki on niin hyvin kuin suinkin tässä tilanteessa voi.

Näin tämän huikasevan suuren puun käydessäni torilla.

Pieniä muutoksiakin olen tehnyt. Mainittakoon näistä sosiaalisen median käytön vähentäminen. Facebookille sanoin ainakin toistaiseksi heipat ja haluaisin ajatella etten sinne enää palaa. Alkoi ärsyttämään kyseisen median jatkuvat sääntömuutokset ja enkä halunnut olla tuhlata aikaani sen ikiopiskelijana olemiseen. Viimeinen niitti olikin se kun vain ystävilleni suunnattuja kuvia yhtäkkiä kommentoikin minulle täysin vieras ihminen. Tämä siis johtui sääntömuutoksesta, jota en ollut huomannut. Ja vaikka en mitään sopimattomia kuvia sinne laittanutkaan, periaate on periaate. Tännekin valitsemani kuvatkin ovat huolella valittuja ja olen ottanut niissä huomioon läheisteni yksityisyyden. Onhan päivänselvää että blogia pitäessä esimerkiksi tuleva työnantaja voi blogiin eksyä, joten ihan mitä tahansa ei blogeihin kannattaisi tästäkään syystä laittaa. Harmillisen moni ei kuitenkaan naamiksessa tätä ajattele ja syynä tähän usein onkin ikä. Mediakasvatuksen tärkeys siis kasvaa entisestään ja mitä aikaisemmin sen tabletin lapsensa kouraan antaa pitäisi pelisäännöt tehdä selväksi ja tietoa pitäisi opettaa käsittelemään. Pienet lapset eivät kuitenkaan kaikkea tietoa vielä pysty käsittelemään, joten ihan yksinään lapsen ei tulisi antaa nettiä selata. Huomataanhan mediakasvatuksen puute teinienkin kohdalla. Vai kuinka moni teini osaa ajatella mihin kaikkialle kuvat naamakirjassa tai linnun logolla varustetusta mediasta voisi levitä? Kävihän se källi ihan aikuisellekin, sellaiselle vielä joka ajatteli olevansa valveutunut. Muuttuvat säännöt kuitenkin tekevät tästä niin paljon vaikeampaa. No mutta se siitä.

Muutama kaveri on tokaissut minun pistänen elämäni uusiksi. No niin on tullut tehtyä. Tosin aika luontevaahan se on kun asiaa hetken ajattelee. Menihän minun ympäristökin täysin uusiksi. Ympäristöä ei kuitenkaan noin vain muuteta, joten on muutettava omia asenteitaan ja ajattelutapojaan. Tämä ei tietenkään käy kädenkäänteessä, mutta pikku hiljaa hyvää tulee, eikös vain.

Mitä muuta viimeaikoina olen sitten tehnyt? No ainakin ruokaa. Yritän pitää miehen mahan täynnä tämän puurtaessa opintojensa parissa. Olen niin onnekas miekkoseni suhteen, ettei häntä haittaa etten nykyään kokkaa mitään lihapitoista. Tosin hänen vanhempansa toisinaan hoitaa sen puolen, joten ei hänen tarvinnut kanssani pescetaristiksi kokonaan ryhyää. Sitäpaitsi usein hän kovastikin tykkää siitä mitä keittiössä onnistun loihtimaan.

VAROITUS: Seuraavat kuvat saattavat aiheuttaa näläntunteen!

Pöytäkin sai uutta väriä

Kiinalaisten lettujen valmistusta

Maku ja koostumus muistutti jonkin verran naan-leipää

Valmiit lämmittelemään kuningattaren syleilyyn

Käristettyjä mustekalarinkuloita, super epäterveellistä, mutta hyvää

Wannabe paellaa, mielettömän hyvää. Täällä mereneläväsäkit eivät maksa maltaita.

Martin Fierro queso y dulce, eli juusto ja makea. Mun uusi rakkaus. <3

Jama oottelee kalahamppareita

Ulkonäkö ei ole ehkä kuin harmpurilaisketjun mainoksissa, mutta eipä ne siellä ravintolassakaan siltä oikeesti näytä

Pinaatti-ricottatäytteiset cannelonit ekaa kertaa itse tehtyinä ansaitsivat huippu arvosanan.

Ruoanlaiton lisäksi maalasin nämä laatikot. Maalaaminen on mielestäni todella rentouttavaa puuhaa. Siinä jotenkin unohtaa kaikki omat murheensa ja voi nauttia siitä että näkee kättensä jäljet. Olen aina tykännyt puuhastella korjaus/ehotushommien parissa. Siksi onkin hieman haikeaa etten tänä kesänä pääse mökille. Mökeillä tunnetusti riittää kaikenlaista puuhastelua ja vaikken mikään Remontti-Reiskan kaltainen nikkari olekaan, pidän mökkitöistä kunhan pääsen jyvälle miten niitä kuuluu tehdä. Toki rakastan myös ansaittua löhöilyä, uimista järvessä ja saunomista mökillä ja näitäkin asioita ikävöin. Pitää keksiä jotakin vaihtoehtoista tekemistä täältä, sillä mökki odottaa kyllä Suomessa paluutani. Enköhän minä siinä onnistu :)

Kuinkas ollakaan, päädyin harmaaseen!

-Miiau

Mäenlaskua Pääsiäisenä

Leppoisaa Pääsiäistä!

Täälläkin Pääsiäisviikkoa ollaan vietetty tekemällä pieni reissu Coloniaan, joka on yksi Uruguayn nähtävyyksistä ja kuuluu myös Unescon suojeltaviin kohteisiin. Paikka oli todella kaunis ja viihtyisä ja palaamme sinne varmasti vielä uudestaan. Laitan kuvia tästä myöhemmin.

Nyt haluan kuitenkin päivittää tänne tämän päivän kuulumisia kuvien kera. Aamulla raivasin hieman parveketta ja nautin siellä muutaman tunnin auringosta. Tänään on ollut todella lämmin ja minulla on ollut jotenkin alku kesäinen olo. Täällä ilmat vaihtelevat kovasti ja lämpimät päivät syksyllä ja kuulemma jopa talvella eivät ole mitenkään epätavallisia. Olo on ollutkin energisempi kuin alkuviikosta.

Itseasiassa alkuviikosta oloni oli todella haikea. En ole onnistunut tekemään suurta muutosta tilanteseeni ja poden siitä morkkista. Sopeutuminen on tuntunut vaikealta ja olen jopa tuntenut itseni epäonnistuneeksi. Kaikilta niiltä, joiden kanssa olen asiasta puhunut, olen kuullut lohdun sanoja ja ymmärrystä. Oma rakas mieheni on tästä suurimman osan päälleen saanut ja tajusin ettei tämä niinkään voi jatkua. Hänellä on omat haasteensa nyt opiskelun ja töiden parissa, joten minunhan häntä pitäisi tukea eikä toisin päin. Mieheni kuitenkin tukee minua ja hän on muistutellut miltä hänen oma muuttonsa Suomeen tuntui ja että sopeutuminen ottaa aikansa. Myös ystäväni, joka on täältä, asui jonkin aikaa Espanjassa, ja hän on vakaasti sitä mieltä että kyllä tämä tästä iloksi muuttuu ja että varmasti löydän jotakin tekemistä. Olo tällä hetkellä on vaan niin malttamaton ja Pääsiäinen on jarruttanut harjoittelupaikan löytymistä. Noh, ensi viikolla pääsen taas etsintöjeni pariin ja aion taas olla astetta agressiivisempi tämän asian suhteen. Hakemuksia olen laittanut, mutta vastauksia en ole vielä saanut.

Lähdimme kävelylle mennen Parque Rodón läpi

Tänään siis mieleni oli hitusen parempi ja iltapäivällä läksimme kävelylle. Rambla, eli rantakatu, oli täynnä iloista porukkaa ja tämä hyvä energia tarttui myös minuun. Ihmiset istuskelivat penkeillä ja joivat matea, tai jotkut seisoivat kukkulalla ja katselivan lastensa erikoista mäenlaskua.

Pulkkana toimii littana pahvilaatikko

Kiipesimme myös parille kukkulalle ihastelemaan upeita näkymiä. Ensi kerralla otamme pari rantatuolia, hyttyskarkoitetta ja pullon olutta mukaan ja jäämme ihastelemaan myös auringonlaskua. Tällä kertaa aikataulut eivät antaneet myöten, sillä meillä on illallismeno myöhemmin ja ukko tarvitsi kuulemma kauneusunet.

Minä en kaunesunia ottanut, joten kaunes pitää etsiä tänään eri sorttisista purkeista. Joten hauskaa pitkää viikonloppua sinne!

-Miiau

Koti-ikävä

Istun parvekkeella ja mietin mitä mölyä alempaa kuuluu. Joko zombiet valtaavat kaupungin tai jotkut katsovat jalkapalloa. Veikkaan jälkimmäistä, vaikken varmaksi sanokaan. Välillä nimittäin tuntuu että tämä kaupunki on täynnä zombeja. Vaikka olenkin ollut täällä vasta reilut pari kuukautta minua harmittaa välillä ankarasti miten asioita täällä hoidetaan. Kaikki tapahtuu hitaasti, ihmiset eivät näe toisiaan ja sovittuja tapaamisia perutaan. Tapaamiset vieläpä usein perutaan siten ettei vaivauduta ilmoittamaan, että ei päästäkään paikalle. Tai sitten soitetaan ja siirretään tapaamista myöhemmäksi ja lopulta ei kuitenkaan tulla.

Eilen mieheni meni pankkiautomaatille hakemaan rahaa. Hän kuitenkin palasi takaisin tyhjän lompakon kera, sillä automaatissa ei ollut rahaa. No kun minun piti tänä aamupäivänä sitten hakea rahaa, että pääsen ostamaan kattimuksille ruokaa ja sen jälkeen mennä torille, ei samassa automaatissa ollut vieläkään rahaa. No eipä siinä mitään. Kävelimpä sitten toiselle lähimmälle automaatille kolmen kilometrin päähän! Kun palaan kotiin, mitä sitten huomaankaan. Putkimies jonka kuuluisi käydä meidänkin luona, ei ollut edes käynyt lappua jättämässä meidän postiluukkuun ja oli nyt sitten lähdössä pois. Tervehdin häntä, mutta olin kuin näkymätön. Ilmeisesti hän on päättänyt ettei enää tule putsaamaan meidän keittiön rasvankerääjää. Tämä johtunee siitä etten ensimmäisellä kerralla, kun olin yksin kotona, avannut ovea. Olimme juuri päivää ennen muuttaneet asuntoomme, eikä minulla vaan ollut uskallusta avata ovea. Tämä siitä syystä etten kokenut varmaksi kommunikaatiomme onnistumista Tämän aamupäivän vastoinkäymiset otti kyllä suomalaista tyttöä pannuun. Mutta enhän minä ole nyt Suomessa, miksi siis hikoilen...

Koti-ikävä taitaa olla syypää siihen että pankkiautomaattivisiitti ja putkimiehen oharit harmiti minua niin paljon. Suomessa voi ainakin useimmiten luottaa siihen että asiat toimii. Täällä ihmiset eivät arvosta toisten aikaa. On minulla toki muitakin esimerkkejä miten asiat täällä hoidetaan, mutta se ei ole tämän tekstin päätarkoitus. Tarkoitus on purkaa ikävän tunnetta, joka on hyvin vahva tällä hetkellä. Vaikkakin sitä syö jonkin verran uutiset talouden tilanteesta ja kansanedustajien palkankorotuksista. Silti eräänä iltana kuuntelin 'Lapin kesää' ja ikävöin kotiin. Ikävöin ystäviä, kävelyjä metsän laitamilla ja sitä että viikonlopuilla oli jotain väliä. Ehkä kun saan nämä asiat kunnolla kuntoon täällä, ikävän tunne helpottaa. Lisäksi minun pitää todella pohtia uudelleen sitä että tiesin jo etukäteen etten lähtenyt Suomen veroiseen maahan. Karkeasti sanottu, mutta tosi kuin vesi. Matkustaminen kaus todella avarsi näkemystäni rakkahasta kotimaasta.

Ensi kuun tavoitteeni ovatkin saada lopultakin se kieliharjoittelijan paikka jostakin päiväkodista. Hakemuksenhan jo lähetin, mutta vastausta en saanut. Perjantaina vien itseni näytille ja otan varmuuden vuoksi ukkoni tulkiksi. Jos he eivät apukäsiäni tarvitse, olen varma että ne jollekin vielä kelpaavat, ilmaiset kun ovat. Lisäksi aion hankkia lisää kavereita. Jos niitä ei luonnollisella tavalla löydy, menen sitten vaikka "iskemään" niitä jostakin kahvilasta. Ei väliä vaikka hulluksi hyypiöksi leimautuisinkin. Ja kun lopulta onnistun näissä tavoitteissa ei putkimiehet onnistu enää itkettämään minua. Wish me luck!

-Miiau

Ps. En ole ikinä käynyt Kajaania korkeammalla, mutta Lapin kesä onnistuu aina koskettamaan minua. Kuunnelkaa se vaikka tästä.

Pps. Kyllä mulla äitiäkin on ikävä.

Punta del Este Vol. 2

Moikka täältä Punta del Estestä!

Kakkos osa menossa ja täytyy sanoa että tällä kertaa kakkos osa on paljon parempi kuin ykkös osa. Ykkös osassakin oli puolensa, mutta nyt olemme oikeasti Punta del Estessä ja saamme siis nauttia sen antimista.

Perjantaina olimme siis mieheni ystävien seurassa Punta del Esten vieressä, Maldonadossa. Paikka oli viehättävä, ja talo jossa vietimme pari yötä oli todella hulppea kaikin puolin. Matkalla tänne sain nähdä toinen toistaan upeampia maisemia ja pysähdyimme muutaman kerran kuvaamaan niitä. Se olikin ehkä juuri se syy miksi ykkös osa ei tällä kertaa ollut parempi. Hassulta kuulostaa, mutta selitys tulee kohta. Me nimittäin vietimme koko viikonlopun tässä talossa lukuunottamatta yhtä iltaa jolloin piipahdimme katsomassa karnevaalit Punta del Estessä. Tunnelma karnevaaleilla oli iloinen ja rento. Ihmisiä oli paljon ja he tuntuivat todella nauttivan tanssijoista ja rummuttajista. Minuunkin rytmi tarttui ja nautin ilmapiiristä täysillä. Tosin minua kummastutti teinitytöt jotka tanssivat erittäin vähäpukeisesti. Kysyinkin mieheltäni että päästäisikö hän minut tanssimaan ja vastaus oli naureskellen kyllä, sitten kysyin päästäisikö hän 15 vuotiaan tyttäremme tanssimaan ja vastaus oli ei. Kysymys oli tottakai hypoteettinen, sillä meillä ei ole lapsia lukuunottamatta karvaisia kattimuksiamme. Mutta yllätyin että minä saisin mennä tanssimaan muiden joukkoon pukeutuen käytännössä bikineihin. Karvevaalit eivät aina ole täynnä pelkästään vähäpukeisia naisia, mutta täällä niitä näki aikas paljon. Kuvat karnevaaleista lisään kuvat myöhemmin, sillä nyt ne ovat vielä mieheni kännykässä.

Muuten siis olimme talolla. Ei siinä mitään vikaa olisi ollut muutoin, mutta levoton mieleni ei antanut rauhaa matkalla näkemistäni maisemista. Olisin mielummin nauttinut olostani jollakin noista kauniista rannoista. Sen lisäksi minun täytyy ikäväkseni myöntää, ettei ystävystyminen mieheni ystävän avovaimon kanssa johtanut kauhean pitkälle. Muutoin olisin talolla varmasti viihtynytkin ilman haikailuja muualle. Itse asiassa tulin toimeen mieheni ystävän kanssa paremmin vaikka alunperin luulinkin toisin. Huumorimme vaan kohtasi paremmin vaikka kieli ei ollutkaan sama. Toki tulin toimeen tämän avovaimonkin kanssa, joka on mukava varmasti on, mutta parhaimpia ystäviä meistä tuskin tulee. En kuitenkaan aio lannistua. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

Nyt olemme täällä mieheni siskon perheen kanssa. Tällä kertaa asunto on Punta del Estessä ja tien toisella puolella on ranta. Maisemat ovat melkoiset ikkunasta katsottuna vaikka aurinko ei täysillä paistakaan. Aamupalan syötyämme suuntasimmekin aluksi kävelylle, jonka jälkeen kävimme hakemassa uimakamppeet asunnolta.

Tätyy kyllä todeta että tämä on super siistiä! Tuntuu että olen onnistunut tekemään jotakin oikein elämässä, että saan kokea tämän. Ja täytyy myös lisätä, että vaikka välillä sopeutumisprosessi tuntuu raivostuttavalta, tällaiset hetket tekevät siitä sen arvoista. Nyt aionkin tankata itseeni hyvää oloa että jaksaa taas odottaa seuravaa kertaa kun pääsen nauttimaan vastaavanlaisesta kokemuksesta. Tällä kertaa minun ei tosin tarvitse odottaa kauhean pitkään sillä matkaamme Buenos Airesiin joko tänä viikonloppuna tai sitten seuraavana. Tarkoitus on juhlistaa ensimmäistä hääpäiväämme, kuten aiemmin mainitsin toisessa postauksessa. Alun perin ideana oli matkustaa vähän kauemmas ja isommalla budjetilla, mutta meillä ei kerta kaikkiaan ole ollut tarpeeksi aikaa suunnitella reissua. Teemme sen siis myöhemmin. Tämä on kuitenkin mielestäni erittäin hyvä välireissu. Ja itse asiassa tuntuu että se on alkanut jo tänään. Kohta nimittäin aiomme seilata tuonne saarelle joka näkyy alla olevassa kuvassa.

Mukavaan viikon alkua!

-Miiau