Seikkailu hummaillen

Nyt tulee kuvia ja paljon! Tätä postausta ei vaan voi laittaa erissä. Kyseiset kuvat ovat huikealta seikkailulta, joka alkoi aamulla kahvin juonnilla meren rannalla. Normisti se jo riittäisi kivaksi seikkailuksi, mutta tiesin että tästä päivästä tulisi yksi elämäni huikeimmista. Odotukseni tosin ylittyivät aikalailla. Olimme lähdössä aamutuimaan hummien kanssa kohti Cabo poloniota. Meitä ohjeistettiin pukeutumaan pitkiin housuihin ja pitkähihaiseen paitaan vaikka kesä onkin.

Tällä asulla ei catwalkille päästäisi, mutta tarkoitus olikin kavuta hevosen selkään. Asu ulkonäöstä huolimatta oli itseasissa erittäin toimiva retkellämme.

Jaahas, vai minulle suurin humma?

Retkemme alkoi Valizasista, jossa ensiksi tutustuimme hevosiin ja vaihdoimme taustatietoja oppaamme kanssa. Hevonen jolla pääsin ratsastamaan oli nimeltään Tuco, ja se oli aivan ihana humma. Oppaamme/ohjaajamme valitsi sen minulle, sillä se kuulemma oli ystävällisin ja kokeinein ratsu. Taisi oppaamme valita sen minulle siksi että olin seurueen ainoa naispuolinen henkilö. Minun ja miekkoseni lisäksi mukana oli toinen mies, joka oli käytöksestä päätellen oppaamme kaveri.

Kuvan vasemman puoleinen koira on cimmaron, joka on uruguaylainen koirarotu. Kuvan koira ei ole väritykseltään se tyypillisin, sillä nämä koirat ovat yleisemmin ruskeita ja niillä on vaaleita juovia.

Retkemme ensimmäinen etappi oli se että piti päästä Cabo polonion puolelle ja sitä varten meidät ohjattiin veneeseen, jonka perässä hepat uivat vastarannalle. Matka oli ehkä 20 metriä. Empä ollut ennen nähnyt hevosten uivan.

Satuloinnin jälkeen lähdimme luonnollisesti liikkeelle. Oli ihanaa kun oppaamme luotti meidän "taitoihin" hevosten käsittelyssä, eikä meidän tarvinnut harjoitella kävelyä kenenkään taluttaessa meitä ennen varsinaista ratsastamista. Oppaamme antoi kerran yksinkertaiset suulliset ohjeet eikä sen enempää tarvittu. Olen niin varma ettei tämä menisi näin Suomessa. Tästä urugualaisille tyypillisestä rentoudesta minä pidän. Ei turhaa holhoamista tai hössöttämistä. Joskus se tosin tuntuu lipsahtavan täällä välinpitämättömyyden puolelle ja siitä en tietenkään pidä. Tällä retkellä ei kuitenkaan ollut kyse siitä.

Ratsastimme hiekkadyynejä pitkin samalla ihaillen merimaisemia

Pieni lepo/leikkitauko

Matkan varrella saimme kokeilla laukkaakin muutaman kerran. Hui kun se tuntuikin jännältä aluksi! Viime kerrasta on sen verran monta vuotta, että asentoa sai korjailla useamman kerran. Hattuakin piti kaikkien, paitsi oppaamme, pysähtyä ainakin kerran noutamaan. Eipä tuo haitannut. Ehei, minä nautin täysillä jokaisesta sekunnista. Minun heppani muuten lähti joka ikinen kerta laukkaan, kun mieheni hevonen ensin sen aloitti. Hepat ovat keskenään hyviä kaveruksia. Ensimmäisellä kerralla kun niin kävi, olimme kapuamassa hiekkadyynin yli ja enkä nähnyt että muut edelläni lähtivät laukkaan. Täytyy myöntää että hieman säikähdin kun minun heppani päätti pinkoa perään. Mutta hei, pysyimpä kyydissä kuitenkin. :)

Oli jotenkin hassua saapua tähän maalaismaisemaan ratsastettuamme ensin auringonapalvojien ohitse rannalla. Paikan nimi on Hippie chic Cabo polonio. Tänne jätimme hummat piehtaroimaan, syömään ja lepäämään, siksi aikaa kun lähdimme itse tekemään juurikin samaa. Ekaksi oppaamme näytti meille paikkoja.

Hippie chic-kylään ei pääse tavallisilla autoilla. Vaihtoehdoiksi jää "bussi"-, hevos-kyyti tai patikointi.

Täällä yleisesti porukoilla ei ole sähköjä tai vettä. Jollakin pihoilla tosin näin kaivoja.

Minne tahansa katsoinkin, koin suurta intoa. Oli koko ajan sellainen kutkuttavan onnellinen olo siitä mitä olin jo kokenut ja mitä vielä olisi edessä. Majakan takana minua odoti näky, joka sai minut hieman sentimentaaliseksi.

Näkyy jo!

Nimittäin merileijonat!

Oijoi, tuo hetki oli tälläiselle eläinhöpsölle jotakin sanoin kuvailematonta. Oli upeaa nähdä niin monta villiä eläintä yhdessä. Näky, äänet ja tuoksut saivat minun pään pyörälle ja melkeen itkuun purskahdin. Tuolla hetkellä en vaan olisi osannut mitään enempää toivoa. Istahdimme hetkeksi kiville merileijonia katsomaan. Opas kertoi merileijonista tarkemmin ja sen verran jaksoin keskittyä että kuulin että kivillä asuu kaksi lajia: merileijona ja etelä-amerikan merileijona (lobo marino & león marino). Sen jälkeen unohdin hetkeksi muut ja keskityin ihailemaan näitä upeita eläimiä. Oppaamme kysyi haluaisimmeko majakkaan kavuta ja minun suustani tuli nopeasti ei, hehe. Olin niin näkyni pauloissa etten olisi halunnut lähteä mihinkään, mutta kun oppaamme kertoi että majakka menee kiinni vartin päästä niin läksin miekkoseni seuraksi kiipeämään portaita. Kyllähän sekin mukavaa oli. :)

Majakkaan kapuaminen sai aikaan sen että nälkä rupesi kolkuttelemaan toden teolla. Syömään oli siis mentävä. Tulipa samalla viimein koettua se "drinkki rannalla" hetkikin, josta puhuin miehelleni lentokoneessa matkalla Uruguaihin. Sanoin että haluan juoda jonkin ihanan drinkin rannalla jonakin aurinkoisena päivänä juhlistaaksemme muuttoa etelään hetkeksi. Ei mennyt kuin melkein vuosi niin sekin hetki tuli eteen. :p

Tuntui haikealta jättää tämä paikka taakse, vaikka päätimmekin että palaamme tänne vielä ilman hevosia. "Kotimatka" oli kuitenkin vielä edessä ja sekin jatkui ratsain. Hauskuutta siis oli vielä pariksi tunniksi edessä. Takaisin palasimme metsäreittiä, jottei hevosten tarvitsisi liian kuumalla tarpoa polttavan auringon alla. Tuli melkein olo kuin Suomessa olisimme olleet, mutta aina kun katoin maahan ja näin hevosten kapioiden alla rantahiekkaa, tuo tunne unohtui.

Kun olimme lähellä vedenylityspaikkaa, törmäsimme tälläisen näkyyn. :D

Päivä oli kertakaikkisen upea ja ikimuistoinen. Suosittelen kaikille, jota matkailu Uruguayhin kiinnostaa, tulemaan Cabo Polonioon. Ja vaikken tästä rahaa saakaan, suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä retken järjestäjiin nimeltä Cabalgatas Valíceras. Heillä on todella toimivat nettisivut ja erinomainen sekä ystävällinen palvelu. Lisäksi heillä on kuulemma kokemusta jo ennen minuakin suomalaisista asiakkaista. En oikein saanut selville oliko tämä hyvä vai huono juttu, sillä oppaamme oli hyvin korrekti.

Cabo poloniossa vierailimme vielä uudestaan bussilla. Yllä olevassa kuvat näkyvät jäljet siitä minkälaista "tietä" bussi ajaa. Tässä postauksessa tuli varmaan lainausmerkkien käytön ennätys. Mistähän tuo kertonee?

-Miiau

Ps. Uruguayssa valittiin uusi presidentti muutama päivä sitten. Nimi on kyllä sellainen, että sen lausumisen yrittäminen huimaa päätä aksenttiensa vuoksi. Uudeksi presidentiksi tuli Tabaré Vázquez.

Itäinen Uruguay, osa 1

Heipsis hei!

Palattiin pari päivää sitten lomalta ja nämä pari päivää ovatkin menneet "toipumiseen". Toipumisella en tarkoita että olisi ollut liian rankka tai alkoholipitoinen reissu, vaan sitä että reissu oli niin upea ettei tämä arki täällä houkuttaisi yhtään. Itseasiassa nyt kun kohta on enää vain kuukausi paluuseen, ajatukset palaamisesta ovat jatkuvasti mielessä. Vaikka täällä onkin nyt upeat säät ja Suomessa on meneillään pimeä ajanjakso, olen iloinen että olemme kohta taas siellä. Saimme asunnonkin Suomessa hoidettua valmiiksi täältä käsin, joten sekin tuo oman jännityksensä (mukavan sellaisen) paluumuuttoomme. Ihanaa että matkalaukut voikin roudata lentokentältä suoraan omaan kotiin.

Jos budjetti ja aika sallisi reissaisimme kyllä vielä lisääkin täällä ennen paluutamme. Yksi pitkä viikonloppureissu on kylläkin vielä luvassa joulun jälkeen. Aikamoista myllerrystä tulevat nuo viimeiset viikot meille olemaan, kun joulun, uuden vuoden ja reissaamisen lisäksi pitäisi hoitaa vielä pakkailut ja kissojen paperiasioiden viimeistely. Ehkäpä ihan hyvä että ehdin ottamaan hieman lungisti ennen tuota ajanjaksoa. :)

Lehmät ja palmut <3

Mutta yksi reissu kerrallaan. Noin viikko sitten suuntasimme itään katteinemme ja sielläpäin vierailimme useammassa paikassa. Ensimmäinen kohteemme oli Aguas dulces (makeat vedet), jossa majailimme aikas rustiikkisessa talossa meren rannalla. Täytyy kyllä myöntää että meinasin olla purkamatta autoa lainkaan, kun näin paikan sisältä. Paikassa lomailee satunnaisesti äijäporukka, joka menee tuonne rentoutumismielessä ja täten loppusiivous tehdään vähän niin ja näin. Lisäksi talossa oli kaikenlaisia ihania pikku öttiäisiä, joita ystävällisesti avustin harjan kanssa pihamaan puolelle. Onneksi kylmälaukkuun sattui yksi olut mukaan, jonka voimin sain siivottua ja pääsin yli kammotuksistani. Viimeistään rannalla kävellessä alkoi tuntua että rantalomallehan sitä tultiin, ei sitä tarvitse koko viikkoa talon sisällä viettää. Kattimukset tosin olivat sisätiloista hyvin innoissaan ja etsiskelivät innolla paikkoja, jonne pääsi kiipeämään.

Ensimmäisenä iltana ei ollut mitä mainion sää, joten jouduimme tuon päivän viettämään katsellen eri sarjoja ulkoiselta kovalevyltä. Seuraavana päivänä taas teimme retken useaan kohteeseen ja illalla piipahdimme Punta del Estessäkin moikkaamassa mieheni työkaveria. Hehe! Miekkoseni työkaveri on alunperin kotoisin Uruguaysta ja hänellä on suomalainen tyttöystävä. Nyt tämä pariskunta matkusti Uruguayhin tullakseen juhlimaan mieheni työkaverin vanhempien vuosipäivää. Pariskunnan suunnitelmiin kuului myös matkustaa Brasiliaan, joten tärskyt piti tehdä siksi Punta del Esteen. Takaisin Aguas dulceen pääsimme lähtemään pimeän laskeudettua. Oli kyllä jännä ajomatka takaisin, sillä moni vastaantuleva ei välittänyt laittaa pitkiä pois ohituksen ajaksi. Pääsääntöisesti katuvaloja matkalla ei ollut. Kohtalaisen uuvuksissa siis olimme kun parin tunnin ajomatkan kuluttua saavuimme takaisin ja seuraavana päivänä meillä oli retki tiedossa heti aamulla, jota varten herätys oli aamu seitsemältä. Minä onnistuin väsyksissä kämmäämään herätyksen, mutta onni oli myöten ja heräsin ajoissa katsastamaan paljonko kello oli. Huh! Olisi harmittanut melkoisesti jos tuolta retkeltä olisimme myöhästyneet, mutta siitä lisää myöhemmin.

Valizas

Yllä ja alla olevat kuvat ovat paikasta nimeltä Valizas. Häkellyttävän upea paikka. Käväisimme täällä ennen muita pieniä visiittejä. Tulimme tänne myös myöhemmin takaisin uimaan ja ottamaan kuvia. Kuvista näkee Cabo polonioon, jossa myös kävimme lomamme aikana. Siitäkin lisää myöhemmin.

Hiekkadyynit kuuluvat Cabo polonion puolle

Rannalla on paljon näitä rustiikkisia taloja, jonkalaisessa mekin majoituimme. Tosin jotkut näkevät enemmän vaivaa niiden ylläpitämiseen kuin toiset. Sääntö on kuitenkin se, että jos talo sortuu, uutta ei ole lupaa rakentaa. Alun pitäen talot ovat nimittäin rakennettu omin lupineen ja viranomaisilla on oikeus päättää niiden kohtalosta. Rannalla näkikin monia epätoivoisia yrityksiä pitää talo pystyssä tai edes rannalla. Meri vetää jatkuvalla voimalla hiekkaa talojen alta, joten monet talot ovatkin sortuneet tämän takia. Ranta myös pienenee jatkuvasti ja jotkut ovat siksi jopa siirtäneet talojaan. En lainkaan ihmettele miksi he haluavat kynsin ja hampain pitkää kiinni taloistaan, sillä täällä todella sai nauttia kaikilla aisteillaan. Mutta nyt lopetan tämän ensimmäisen lomaviikko postauksen ja palaan astialla joulukuun puolella.

Ihanaa joulun odotusta!

-Miiau

Yleisöryntäys Amerikasta! What? Why?

Ollaan tällä viikolla lähdössä kohti itäistä Uruguayta. Tarkemmin sanottuna menemme Rochaan. Tätä paikkaa on minulle alusta asti hehkutettu ja nyt on aika lähteä katsomaan onko tälle hehkutukselle aihetta. Luvassa on viikko talossa meren rannalla. Talo tosin ei ole se pääasia, sillä talo on kuulemma hyvin vaatimaton. Idea on nimenomaan se että talo, jossa olemme on valtameren rannalla. Luvassa on myös varattu kokopäiväinen ratsastusretki, jota varten meidän piti paljastaa pituutemme ja painomme. Tämä tieto jääköön kuitenkin täällä salaiseksi.

Kuva tuolta: https://www.flickr.com/photos/andrix/2313598326/

Ja tämä kuva tuolta: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Faro_de_Cabo_Polonio,_Rocha,_Uruguay.JPG

Toinen asia, jota haluan ihmetellä tässä postauksessa, on kävijäryntäys Yhdysvalloista. Joka päivä lähes sata käyntiä viikon ajan minun blogissani tuolta suunnalta. Olisi muy bueno tietää miksi, sillä bloggerin kautta tämä asia ei selviä. So please people from United States, tell me why my blog is so interesting at the moment. I just would like to know. :)

Palaillaan taas lomareissun jälkeen. Saludos y hasta luego!

-Miiau

Tuulinen Punta del Este

Saimme kutsun viikonloppureissulle  Punta del Esteen viime viikonlopuksi. Paikka jossa majailimme oli seitkyt luvulla rakennettu talo, josta mieheni kaverin vanhemmat omistavat asunnon. Melkoisen mielenkiintoinen talo ja avain upea asunto. Punta del Este on itseasiassa "kesäkylä", jossa pääasiassa vietetään aikaa tammi-helmikuussa. Tuolloin on tajuttoman kuuma ja eivätkä ihmiset juuri muuta kykene tekemään kuin löhöämään rannoilla ja nauttimaan terassien ylihintaisia drinkkejä. Silloin Punta del Este toimii myös julkimoiden ja rahakkaiden näyttämönä, ja luksuslukaalit rantakadulta saavat edes pariksi kuukaudeksi asukkaita. Tuntui hullulta huomata viime kesänä että kaupunki alkoi muuttua aavekyläksi jo maaliskuussa. Sen huomasi pimeistä taloista rantakadulla. Kuulin että jotkut vuokraavat näitä luksuslukaaleja talveksi pilkkahintaan. Mikäs siinä, jos työpaikka on lähellä.

Kuvan tuolit ovat Eero Saarisen suunnittelemat

Mikä tekee rantakadun asunnoista luksuslukaaleja? No se että ne ovat kuin hotelleja ja yleensä niissä on esteetön näkymä merelle. Näissä taloissa on siis ovipalvelu ja joskus jopa "huonepalvelu".  Mutta ne hinnatkin ovat niin huikeita, että itseasiassa olisi kaiketi sama asua hotellissa. Tuolla tavoin vaan varmistetaan että noiksi pariksi kuukaudeksi lötyy varmasti paikka, jossa majailla.

Me emme vierailleet "luksushotellissa", mutta todella mukava asunto tuokin oli, ei todellakaan ole tarkoitus vähätellä. On se hieman eri fiilis majoittua omaan huoneeseen, jossa on oma kylpyhuone, kuin oleskella porukalla mökillä, jossa on yhteinen ulkohuussi. Tämän päälle vielä yleensä hakataan halkoja tai tehdään pihatöitä. :D Naureskelinkin tätä mieheni kaverille, ja hän sanoikin järkevästi että joulu-helmikuussa täällä on mahdotonta kuvitella paiskivansa töitä ulkosalla kuumuuden takia. Todellakin ymmärrän mistä hän puhui. Viime tammikuu oli nimittäin älyttömän kuuma. Helmikuussahan alkoi sitten poikkeuksellisesti sadella kauheasti, joka viilensi ilmastoa.

Sää tällä kertaakaan täällä vierailessamme ei ollut mitä mainioin. Siitä huolimatta meillä oli todella mukavaa. Tämä oli parhaimpia viikonloppuja tähän asti.  Koko ajan tuuli vähitään 45km/h, mutta tästä huolimatta olimme ulkona paljon. Välillä tuntui että tukka lähtee päästä, mutta päätin etten anna sen haitata. Ei se tukkakaan mihinkään lähtenyt.

Ihana aviomieheni nauroi koko kuvausajan, kun minä yritin kiivetä pikkusormen päälle. En onnistuntu en. :P

Kuvan patsas on tehty muistomerkiksi hukkuneille. Punta del Estessä ollaan valtamerellä, joten aallot ovat hengenvaarallisia. Joka vuosi ihmisiä hukkuu sen takia, kun he eivät ota tätä asiaa tosissaan. Miekkosenikin aina uidessa muistuttelee minua tästä kun minä välillä intoudun liikaa. Menemme parin viikon päästä Rochaan, jossa aallot ovat vieläkin vaarallisemmat, ja jopa anoppi alkoi varoittelemaan aaltojen vaarallisuudesta viikkoja sitten.

Illalla käväsimme Casinolla pelailemassa rulettia. Voitin viisi dollaria, hehe. Rakennus ei pääse oikeuksiinsa kuvassa. Oikeasti se on hämmästyttävä talo, lähinnä kokonsa puolesta tosin.

Surffikisoissakin kävimme pyörähtämässä, mutta hyvin pikaisesti. Täällä nimittäin vasta tuulikin. Hrrrr.

Hauska veistosmuseo hyvin kauniilla paikalla. Täällä vierähti tovi.

Vihdoinkin hokasin että lataamalla kuvankäsittelyohjelman, saan tehtyä näitä kuvakollaaseja helposti. Ei tarvitse venyttää näitä postauksia niin tajuttoman pitkiksi enää. Me like.

-Miiau