Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

He(lsi)ngissä

Heipä hei täältä Hesingistä!

Viime viikot ovat menneet aikas nopsasti ja touhukkaasti. On tuntunut niin hyvältä olla taas Suomessa, edes loska ja räntäsade eivät ole onnistuneet lannistamaan minua. Arjen rutiinitkin ovat löytyneet ja niistäkin olen nauttinut. Uusi asuntomme on upeampi kuin uskalsimme toivoakaan ja työkin alkoi mukavasti. Olen niin tännä positiivista energiaa, joka onkin mukava tunne vaihteeksi. Oli ihana lähteä Suomesta vuosi sitten, mutta ihanempaa oli tulla takaisin.

Kaottisemmaltakin tämä näytti kun kaikki laukut olivat auki lattilla
Laukut pakattu, siispä viimeinen pizza nautittiin viimeistä kertaa parvekkeella

Koska lähdimme Suomesta samana vuodenaikana kun tulimme takaisin, on minusta tuntunut että jatkan nyt siitä mihin jäimme. Olen jo useamman kerran puheissani puhunut esimerkiksi viime kesästä ikään kuin olisin ollut täällä. :D Monta asiaa on kuitenkin muuttunut niin työpaikalla, kaupungilla kuin läheisteni elämässäkin. Totuttelen siis näihin muutoksiin avoimin mielin. Toki jotkin asiat harmittaakin niitten ihmisten puolesta, joille jotakin ikävää on käynyt. Kaupungilla kävellessäni olen kuin turisti ihmetellessäni kun niin monta paikkaa on muuttunut tai niitä on tullut lisää. Pää pyörii kuin pöllöllä kun hämmästelen ja ihailen.




Lento Suomeen meni muuten suhteellisen kivuttomasti. Kissatkin olivat rauhallisempia tällä kertaa ja kokemuksen ansioista osasin olla murehtimatta niiden puolesta. Ehkä nekin aistivat rennon asenteeni ja olivat myös siksi rauhallisempia. Lennot olivat ajallaan ja sain melkein jopa nukuttua koneessa. Kyllä se aika vaan silti mateli ja jalat puutui. Kissojen älyttömän kalliita papereita muuten ei vilkaistu missään. Tämä ei johtunut meistä, ja itseasiassa yritimme miltein epätoivoisesti niitä tyrkyttää Espanjan virkailijoille, mutta ei niitä kiinnostanut. Suomessahan niitä ei enää ollut tarkoitus tarkistaa välilaskumme vuoksi. Kyllä se hieman harmitti, kun niistä papereista olemme yhden ulkomaanmatkan verran maksaneet. Tämän lisäksi olemme nähneet paljon vaivaa ja kärsineet stressistä paperieden hankkimisen vuoksi. Kissatkin kärsivät eläinlääkärissä, kun verinäytettä otettiin rabiesrokotteen vasta-ainetutkimusta varten. Etenkin Jamalle tämä oli hyvin traumaattinen kokemus. Mutta pääasia on tietty se että kaikki meni hyvin ja kissat ovat onnellisesti täällä kanssamme. Lemmikkipassitkin ovat nyt eliniän heillä voimassa, mutta niiden kanssa emme kyllä aio enää Uruguayhin lähteä. :D


Mä olen taas niin onnellinen kun saan liikkua ratikoilla, metroilla, busseilla ja junilla. Mä <3 joukkoliikenne

Kotimme läheltä alkaa keskuspuisto ja vierestä menee ratikat. Ihana ystävä asuu kävelymatkan päässä ja keskustaankin voisi kävellä jos miele tekee reippailla. Olemme niin onnellisia uuden asuntomme sijainnista ja itse asunnostakin. Enempää emme tarvitsisi ja vähempäänkin olimme olleet tyytyväisiä. Vuokrakaan ei päätä huimaa sillä kyseessä on minun työsuhde-etu. Vaikka olen usein harmitellut palkkaani, on tämä kuitenkin melkoinen etu, Miekkonenkin muuten pääsi takaisin vanhaan duuniinsa ja tästäkin olemme kovasti iloinneet. Kaikin puolin kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin ja elämä on ihanaa.




Sohvaa ei raavita kun vieressä on raapimispuu

Mitähän liikkuu Hiron päässä? Maisemanvaihdostako pällistelee?!

Kun tässä ehdin, laitan tänne postauksen, joka on jo pienen ikuisuuden odotellut viimeisiä muokkailuja luonnokset kansioissa. Kyseessä on kuvapostaus huumoritwistillä.:P Siihen saakka. Saludos!

-Miiau


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Puistopäivä

Heipsis!

Viime kirjoituksen vastapainoksi aion tänään kirjoittaa iloisemmin mielin. Tutustuminen naapurustoon omin voimin tuotti hyviä tuloksia ja oloni on kevyeämpi. Toki suhtaudun vakavasti uhkien läsnäoloon, mutta en anna pelolle liikaa valtaa.

Ystävänpäivän seikkailut johti pitkään kävelyretkeen. Huomasin että olen itseasiassa oppinut jo aika monta kadunnimeä. Kävellessäni otin kuvia mielenkiintoisista taloista ja kaduista  joiden sisällä oli "puutunneleita". Ei mikään ihmeellisempi kävelyretki ja sain olla rauhassa. Ainoastaan kuvaaminen herätti mielenkiintoa ohikulkijoissa ja silloin sain paljon katseita osakseni. Ehkäpä useat heistä mietti miksi joku kuvaa jotain niin arkipäiväistä. Tai kenties he etsivät maisemasta jotakin kuvaamisen arvoista. Ihan sama se minulle. Olin vain niin onnellinen että pelko alkoi väistyä mielestäni.

I <3 trees



Tänään heräsin auringonpaisteeseen ja suuntasin aamukahvini nautittuani tortille. Tori on auki viikonloppuisin lähipuistossamme nimeltä Parque Rodó. Itseasiassa se on myös kaupunginosan nimi, jossa asumme. Puisto on oiva paikka myös muina päivinä. Kuumina päivinä se tarjoaa paljon varjoisia paikkoja, joten rannalle menon sijaan voi suunnata tähän puistoon. Se onkin hyvin suosittu ja siellä viettää aikaa niin nuoret kuin vanhuksetkin. Erilaiset katusoittajat ja harrastelivat tapaavat myös kokoontua siellä. Eikä ihme sillä vehreys ja lintujen viserrys houkuttelee luokseen viettämään siellä edes pienen hetken ellei sitten koko päivänkin.

Parque rodó

Puu kasvanut toiseen puuhun kiinni

Huomaa punaisessa nauhassa kieppuva tyttö

Tori oli tällä kertaa isompi kuin ensimmäisellä kerralla käydessäni siellä. Pääasiassa siellä myydään vaatteita ja käsitöitä. Lisäksi sieltä voi ostaa mm. kasveja, kodin pientarvikkeita ja huonekaluja. Olisin voinut ostaa sieltä vaikka mitä, mutta mukanani ei ollut kuin 500 pesoa (noin 20e). Tyydyin siis ostamaan tällä kertaa kurpitsasta tehdyn papukaijan ja viherkasvin. Kurpitsoista tehdyt koriste-esineet ovat täällä tyypillisiä kädentöitä, jotka ainakin mieheni mieltää turistituotteiksi. Paikalliset ostavat lähinnää kurpitsasta tehtyjä mate-kuppeja. Mate-kupeista juodaan matea, joka on yrttijuomaa. Itsekin opettelen tätä juomaan pikku hiljaa, mutta tästä lisää myöhemmin.

Katuesiintyjiä torilla


Sneak a peek meidän kämpästä

Mi loro

y mi mate


Huomenna aion aloittaa tosissani espanjan kielen opiskelun. Kyllähän sitä on kirjat tultu avattua pariin otteeseen, mutta nyt haluan enemmän. Aion näin aluksi mennä kielikurssille, jossa minulla on myös mahdollisuus tutustua uusin ihmisiin. Huominen aamupäivä menee siis kielikoulun etsintään. Ensi kuussa saan myös yksityisopetusta kälyni opettajatuttavalta. Vastapalvelukseksi opetan hänelle englantia. Olen tästä super innoissani ja uskon että opin kielen tällä tavoin nopeasti. Itse asiassa kuukauden täällä olon jälkeen olen oppinut suhteellisen paljon. Ymmärrän nyt enemmän enkä valahda punaiseksi kun joku kysyy minulta jotakin mitä en heti ymmärrä. Kysymys joka minulle on esitetty useimmiten on "De dónde eres?", eli mistä olet kotoisin. Melkeinpä joka ikininen kerta kuulen tuon kysymyksen jossain muodossa. Se ei kuitenkaan haittaa minua, ymmärrän että se kiinnostaa. Kysyttiinhän tätä minun mieheltäkin usein Suomessa, vaikkakaan suomalaiset eivät niin uteliaita ole kuin urugualaiset. Ylpeänä minä aina kerron olevani Suomesta. :)

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

-Miiau

tiistai 4. helmikuuta 2014

Ensimmäiset päivät


Minun uusi kotinkaupunkini Montevideo on meren rannalla. Täkäläiset sanovat sen olevan joen rannalla, joka johtaa valtamereen. Tämän joen nimi on Rio de la plata. Oli miten oli, rannalla näet merta silmän kantamattomiin. Kotona Helsingissä kun katsot horisonttiin, et voi välttyä näkemästä saaria. Hieman erilainen näkymä siis.

Map from CIA World Factbook 2002 
Rambla



Ensimmäiset päivät, saavuttuamme Uruguayhin, vietimme pienessä merenrantakaupungissa nimeltä Atlántida. Kaupunki sijaitsee 45 kilometrin päässä Montevideosta, itään päin mentäessä. Tämä siitä syystä, ettei meillä ollut asuntoa tänne tullessamme. Siippani vanhemmat olivat vuokranneet kesäasunnon, jossa lähisukulaisteni täällä oli tarkoitus viettää aikaa yhdessä. Suuntasimme siis kentältä kissoinemme suoraan sinne.



Täällähän on kesä kun Suomessa on talvi. Saavuttuamme, täällä oli hieman päälle 30 astetta. Huh! Olin toki innoissani lämmöstä ja auringonpaisteesta, mutta yö olikin toinen juttu. Tuulettimista huolimatta kosteus puski päälle. Ensimmäiset yöt nukuimmekin todella huonosti ja jossain vaiheessa se näkyikin naamasta. Lennolla emme saaneet nukuttua juurikaan ja jet lag oli hirmuinen. Alku ei ollut ihan niin ruusuinen kuin olisin toivonut kaikkien lähtöjärjestelyjen jälkeen olevan. Tarkoitukseni ei ole olla negatiivinen, mutta kirjoittaessani rehellisyys on minulle tärkeää. Pieni valitus siis sallittakoon.

Joka tapauksessa ensimmäisen yön jälkeen suuntasimme aamulla rannalle. Se tunne kun tajuaa jonkin olevan kauniimpaa kuin oli kuvitellut on mahtava. Olin jo edellispäivänä autossa ihastellut puita naapurustossamme ja nyt kävellessämme rannalle olin yhtä hymyä. Niin kaunista! Ranta näytti rauhalliselta ja siistiltä. Rannalta molempiin suuntiin katsoessa näkyi lisää kauniita puita ja aaltojen suloisia iskuja aallonmurtajiin. Tunsin itseni tuona hetkenä (ja toki myös monina muina hetkinä) hyvin etuoikeutetuksi saadessani kokea tämän vaiheen elämässäni. Ja ennen kaikkea kiitolliseksi kaikille niille, jotka tämän auttoivat tekemään tämän tilaisuuden mahdolliseksi. Siippani vanhemmat ja pomoni Suomessa ansaitsevat suuren osan kiitoksistani.


Eukalyptuksia


Anoppi ja kälyn perhe

Hieman pilvinen aamu





Ensimmäisten päivien aikana sain tutustua siippani siskon perheeseen, jota en ennen ollut tavannut. Perheeseen kuuluu siskon mies ja heidän pieni poikansa. Poika opettelee vasta puhumaan, joten kielitaitamattomuuteni ei häntä häiritse. Muiden kanssa kommunikoimme englanniksi ja osittain espanjaksi. Paikalliset ruokatavat tulivat myös nopeasti tutuiksi. Illallinen täällä syödään myöhään näin suomalaisen vinkkelistä katsottuna. Tavanomaista on että istumme illallispöydässä vielä yhdentoisa maissa. Siihen kuuluu usein iso määrä lihaa, monissa eri muodoissa. Uruguay on kuuluisa 'asadosta', eli grillatusta lihasta, joka on lähes poikkeuksetta naudan lihaa. Se tekee kyllä hieman tiukkaa välillä sillä pidän enemmän kasvispainoitteisesta ruuasta. Näin aluksi en kuitenkaan kehtaa tehdä siitä liian isoa numeroa. Tosin ainakin siippani sisko on sen jo huomannut piilotteluistani huolimatta. "Pobre Miia" (Miia parka) hän on tokaissut jo useamman kerran kun minulle on tarjottu lautaselta jotakin minkä sisältöä ei "uskalleta" paljastaa. Tuo tokaisu ei kyllä hirveästi luottamusta lisää, hehe. :) Näistä tarjottavista kirjoitan teille myöhemmin. Ja toki kaiken sen lihamäärän seasta on jo hyviä suosikkeja löytynyt, kuten chorizo makkara.

Asado


Asuntoa aloimme etsiä parin täällä vietetyn päivän jälkeen. Kissat, niihin tottumattomat ihmiset ja mieletön kuumuus eivät ole hyvä yhdistelmä. Käytännössä ikkunoita ja ovia ei voitu päivän aikana pitää auki tai jos pidettiin kissat viettivät aikaansa meidän vierasmakkarissa tai ulkona valjaissa. Tämä systeemi ei oikein toiminut kovin hyvin, koska me olimme paljon poissa talolta järjestelemässä asioita. Totesimme siis että asunto pitää löytyä nopeasti. Toki perheeni täällä piti kissoistamme, mutta niiden elintavat eivät olleet heille tuttuja ja siten olikin onni että asunto löytyi nopeasti. Atlantidaan mennemme vastaisuudessa ilman kattimuksia, joten kaikki voivat rentoutua paremmin. Myöhemmin esittelen teille ihanaa kaupunkiasuntoamme. Ja toki myös Hiron ja Jaman. Chau Chau!




-Miiau