Näytetään tekstit, joissa on tunniste asado. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asado. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Atlántidan kesäpäivät

Nyt kun syksy muuttuu joka päivä todellisemmaksi alan yhä enemmän kaivata päiviä ja iltoja Atlántidassa. Haluaisin jälleen tuntea rantahiekan varpaissani ja päästä aaltojen syleilyyn. No viimeistään lokakuussa sitten, ellei tässä joku päivä vielä kerkeä pientä autoreissua tekemään vähän lähemmän valtamerta. Täällä Montevideossa nimittäin en aio uida ja onneksi en ole tähän mennessä ehtinytkään. Kuulin että joen suuta käytetään likakaivona. Tämä on tosiaan kuulopuhetta ja toivon että joku sanoisi sen olevan puppua. Kun mereltä sitten tuulee rantaan päin kovasti, se kuljettaa tätä shaibaa mukanaan, yöks! Tämän kuulopuheen mukaan se on syy miksi vesi ei ole täällä sinistä. Hyh hyh hyh!

Kesäaikaan vesi näytti vielä suht puhtaalta. Tällä hetkellä se on ruskeaa.




Mutta Atlantidassa vesi oli paljon parempaa ja rakastin uimista siellä. Eräänä iltana menimme rannalle istuskelemaan ja haaveilemaan tulevasta. Tämä ilta oli niitä ensimmäisiä saapumisemme jälkeen. Ilma oli lämmin ja meri tuoksui suloisen suolaiselta. Rannalla oli myös muita ihmisiä toki, ja monet heistä olivat tehneet nuotion rannalle, jonka ympärille he olivat laittaneet rantatuolinsa. Leppoisaa ajanviettoa. Samana iltana kohtasin merkillisen näyn. Vedessä näkyi pieniä valoja ja kun tarkemmin katsoin huomasin että rantavedet olivat täynnä kalastajia. Kokonaiset perheet olivat jopa tulleet sinne kalastamaan haaviensa kanssa. Heillä ei siis ollut veneitä tai onkia/virveleitä. Vain muutama haavi ja lamppu. Minusta tämä oli huippua ja olisin itsekin halunnut kokeilla. Tuskinpa mitään olisin saanut, mutta hauskaa olisi voinut olla. Kuvaa en tohtinut edes toivoa saavani, sillä kamerani on niin onneton.




Atlantidassa minulla oli myös koira yhden päivän. Onneksi se lähti lopulta itse, sillä muutoin olisin vielä raahannut sen kotiimme. Yhtenä päivänä rannalta palatessamme, koira alkoi seuraamaan meitä tain oikeastaan minua. Minä katselin koiraa hieman säälivästi ja ehkä tuo ovela retale sitten aisti minun haluni ruokkia ja paijata tätä. Palasimme talolle ja suljimme portin perässämme, koiran ulkopuolelle jättäen. Vein koiralle kuitenkin kupin ruokaa, jotka koostuivat tähteistä mitä meiltä oli yli jäänyt. Jonkin ajan kuluttua mieheni kuuli omituista mekkalaa pihalta ja ikkunasta kurkistaessaan huomasimme koiran yrittävän hyppiä portin yli pihalle. Lopulta se myös onnistui siinä. Tämän jälkeen minun sydämeni suli lopulta (päästäni sekaisin kai olen) ja pakkohan minun oli vielä ylimääräiseksi jääneet hampurilaispihvitkin koiruudelle syöttää. Koira hotkikin ne innolla ja hörppi vettä päälle. Sitten se otti nokoset. Illalla lähdimme viettämään iltaa ulos ja koiruus oli vieläkin pihalla. Se tietenkin lähti seuraamaan meitä ja odotti meitä jopa sen ajan pihalla kun piipahdimme kaupassa. Kaupasta jatkoimme matkaa keskusta-alueelle ja koira oli vieläkin mukana ja käveli minun vierellä. Moni varmasti luuli sitä meidän omaksemme ja minä kävinkin mielessäni taistelua siitä pitääkö tässä nyt koiranomistajaksi ryhtyä vai mitä. Vaikeaahan ellei jopa mahdotontahan se nyt meille olisi tilanteemme huomioiden. Sitten mietin pitäisikö minun nyt koti sille etsiä. Yht'äkkiä koira kuitenkin lähti eri suuntaan. Noin vain! Huomasimme sen lähtevän seuraamaan nyt muita ihmisiä. Jummi jammi! Olisinko minä muka koiran halunnut! ehkä hyvin vähän vain...

Siitä olisi tullut Blacky tai Musti. Mikä loistava mielikuvitus! :D



Ei en minä koiruutta voi ottaa, katit riittää. Tämän tapahtuman jälkeen en kuitenkaan enää sääli katukoiria niin paljoa, kuin aluksi sydäntä vihlaisi joka kerta kun katukoiran näin. Tajusin etten (ettemme) varmasti ole ainoa ystävällinen ihminen, joka heitä haluaa ruokkia ja paijata. Tosin en kuitenkaan koskenut koiraan muutoin  päälaelle. Suurimmasta osasta koirista myös näkee etteivät nälkää kauheasti näe. Mietin myös mahtaisivatko kaikki niistä sopeutua asumaan neljän seinän sisälle, jos ovat pitkään asuneet vapaina. Kissoista tiedän sen, että sopeutuminen olisi hyvin hyvin vaikeaa ja milteinpä kidutusta niille. Koirista en tiedä.

Kaunis hotelli Atlátidassa


Huomenna me grillaamme nyt toisen kerran kotonamme. Asado-ilta tulossa siis. Toivon kovasti että tämä kerta menisi hieman paremmin. Viime kerralla tuuli loi hieman lisä jännitteitä. Nyt pitää myös keksiä mitä muuta grilliruokaa pescovegetaristi voi syödä kuin herkkusieniä tai maissia. Kalan grillaaminen menisi niin vaikeeks, kun en mikään grillimestari ole. No mutta ihanaa viikonloppua kaikille!





-Miiau

maanantai 24. helmikuuta 2014

Viikonlopun antimia

Mukavaa viikon alkua! Kirjoitan nyt todellisen megapostauksen viime pikapostauksen vastapainoksi. Kannattaa nauttia pienissä erissä. ;)

Viikoloppuun mahtui paljon kivoja juttuja ja yksi iso päätös. Aloitan niistä kivoista. Mun miekkonenhan ei ole niin onnellisessa asemassa täällä kuin mä. Siis siinä mielessä että hän joutuu opiskelemaan ja työskentelemään. Emme siis vietäkään joka päivää tai edes viikonloppua kierrellen kaupungilla katselemassa nähtävyyksiä ja tekemällä retkiä lähiseuduille. Vietänkin siis paljon aikaa itsekseni monien uusien harrastusteni parissa. Tänä viikonloppuna mies sai kuitenkin vähän levähtää ja teimme yhdessä mukavia ja rentouttavia asioita. Otimme itseasiassa varaslähdön viikonloppuun menemällä torstaina myöhäisnäytökseen katsomaan Robocopin. Leffalippujen hinta on aika sama kuin Suomessakin, mutta olemalla tietyn pankin jäseniä saamme leffaliput puoleen hintaan. Täällä pankit houkuttelevat ihmisiä asiakkaikseen moisilla alennuksilla. Leffa oli adrealiinipainotteinen ja sopii ainakin niille ketkä sietää räiskintää ja nopeita mopoja. Eli itse tykkäsin ja olin muutenkin iloinen siitä että leffa ei ollut dubattu espanjaksi. Onneksi leffojen saralla dubbaamista ei tehdä. Leffateatterista ostimme naposteltavaksi kinuskipoppareita. Niitä mies on monesti kaipaillut Suomeenkin ja itsekin olen saanut ystäväni ansiosta maistaa niitä jo Suomessa. Ystävän tekemät on kyllä parempia kuin täällä myytävät. :) Leffan aikana tunsin nimittäin että popparit järkyttivät mahaparkaani, joten aion jatkossa syödä niitä maltillisemmin.

Perjantaina suuntasimme rannalle, mutta kun saavuimme paikalle ja löysimme mukavan kohdan asettua maate saapuivat pilvet peittämään auringon. Enää kaikki päivät eivät ole niin kuumia, jottako olisin enää uimaan tohtinut mennä. Vesi on kyllä ihan lämmintä. Kuitenkin ajatus että vedestä pois tultua, tuuli puhaltaa viileätä ilmaa, ei tuntunut houkuttelevalta. Minä siis aloin lukemaan kirjaa ja miekkonen otti nokoset.



Illemmalla lähdimme ensimmäistä kertaa ulos täällä Montevideossa. Löysimme viihtyisän baarin jossa tulemme varmasti jatkossakin käymään. Baarin erittäin hyvä puoli on sijainti muutaman minuutin kävelymatkan päässä kodistamme. Päivisin baarit ovat kiinni, joten niitä ei voi nähdä yhtä hyvin silloin. Siksi emme aluksi huomanneet paikkaa. Saattaa kuulostaa hassulta että ei voi nähdä, mutta esimerkiksi tämän baarin ollessa auki on kadulle kannettu pöytiä ja tuoleja ja lisäksi pihalla on vanhanaikanen auto "sisustuselementtinä". Lisäksi sen iso liukuoven ollessa kiinni baariin ei näkisi sisälle. Jokatapauksessa tässä kyseisessä baarissa soi livemusiikki ja se on sisutettu kierrätyselementein. Oikein veikeä paikka. Tilasimme oluet ja pyttipannua muistuttavan annoksen, jossa liha oli tosin pekonia. Tämä on taas yksi asia jonka haluaisin Suomeenkin. Ei ruoka, mutta sen baarin josta voi tilata ruokaa. Miksi ihmeessä sellaista ei jotakin Zetoria lukuunottamatta ole. Zetorissakin tosin sen ruuan voi syödä sille määrätyllä aluella ja musiikki ei nyt ihan aina ole sitä omaan makuun sopivaa. No ehkä saan jonakin päivänä iloisesti yllättyä tässä asiassa. Ja toki minulle saa raportoida jos olen väärässä ja tälläinen paikka löytyykin Helsingistä.

Kännykkäotoksia






Lauantaiaamuna menimme siis vanhaan kaupunkiin, joka oli viihtyisä paikka. Kuvia tuli räpsittyä ahkerasti. Appivanhempien tarkoituksena oli esitellä minulle tämä paikka, mutta emme hirveästi pysähtyneet missään. Pistin merkille kuitenkin monta paikkaa jossa aion vierailla myöhemmin. Tällä hetkellä hinnat ovat korkeammalla lomasesongin vuoksi, joten aion odottaa kunnes hinnat normalisoituvat. Täällä tuli muuten nähtyä paljon amerikkalais- ja kanadalaisturisteja, muutoin en turisteihin ole törmännyt vielä missään. Alkuperäisenä ideana oli myös mennä syömään isoon ruokahalliin, Mercado del puertoon, jossa on monen monta grilliä. Emme kuitenkaan tällä kertaa jääneet syömään tänne, mutta aiomme palata myöhemmin sitten kahdestaan. Myös tämä paikka on turistien suosiossa. Täällä ainakin he saavat kokea urugualaisille tärkeän asado-kulttuurin, joilleivat sitä voi kokea kenenkään paikallisen kotona.








José Gervasio Artigas, Uruguayn kansallissankari






Mercado del Puerto
Iltapäivällä sain nauttia ystävieni seurasta Skypen välityksellä. Ystäväni olivat kokoontuneet yhden ystäväni kotiin aikomuksenaan lähteä ulos puhelun jälkeen. Puhelu oli tosin jokseenkin kaottiinen sillä kaikki puhuivat paljon päällekkäin ja keskenään. Siis sillä tavoin kuin puhuisimme muutenkin kun kokoonnumme yhteen. Onneksi olen tottunut siihen ja mielestäni se oli lähinnä huvittavaa, josta tuli kotoinen olo. Aisiaa vaan oli nyt niin paljon. :) Ja minua muistutettiin että myös muutkin kuin äiti kaipaa minua, hehe. Myöhemmin puhuin vielä kahden kesken A:n kanssa (A on minulle hyvin rakas ystävä). Täytyy sanoa että kyllä Skype helpottaa koti-ikävää hirmuisesti, kun se mahdollistaa soittamisen kenelle vain koto-Suomeen. Puhelumme kestikin pitkän tovin ja sen aikana tuli jaettua surut ja ilot puolin toisin. Puhelun jälkeen mies teki mulle ruokaa ja antoi mun sillä välin siemailla viiniä, kun samalla kirjoittelin tänne. I luv mi husband!

Sunnuntaina suuntasimme keskustaan yhdelle torille. Minä olen halunnut ostaa muutaman tyhjän hedelmälaatikon siitä asti kun muutimme uuteen kämppäämme. Tarkoitus on nikkaroida niistä hylly. Lauantaina kuulimme että niitä voi ostaa esimerkiksi tältä kyseiseltä keskustan torilta. Torille saavuttuamme kiinnitin nopeasti huomion siellä myytäviin lemmikkeihin. Kanarianlintuja, papukaijoja, pupuja jne. Ja ei siinä mitään sinänsä, mutta miten eläimet olivat häkeissään oli jotakin järkyttävää.Puput olivat päällekkäin, sillä tilaa ei ollut tarpeeksi. Parin tälläisen kojun ohitettuamme mittani tuli täyteen. Itse asiassa aloin fyysisesti voida pahoin. Pois oli päästävä ettei raivo ottaisi liikaa valtaa. Kotimatka menikin sitten sättien näitä ihmisiä siipalle siipan yrittäessä kertoa miksi näin on ja miten en saisi tuomita. Kyllähän minä tiesin että jossakin vaiheessa jotakin tuollaista näkisin, ja että näky ei edes ollut pahimmasta päästä, mutta olen hyvin herkkä eläinten kaltoinkohtelulle. Kulttuurierot ja alhainen koulutustaso olivat mieheni perustelut tälle asialle. Toki minä sen ymmärrän, niin hyvin kuin länsimaalainen voi ymmärtää, mutta kuitenkin uskon että parempaan pitää pyrkiä ja tälläisetkin asiat tulisi nostaa pöydälle. Ja tottakai tiedän myös että näitä asioita ei hetkessä muuteta, sillä ne ovat jonkun elinkeino. Mutta möisi niitä edes syötäväksi sen sijaan että joku voi ostaa hermoraunioisen pupun lemmikikseen. Ottakaa kantaa mitä mieltä te olette.

Tämä keskustelu johti siihen, että palaan siihen minkä jo kerran alotin. Nimittäin kasvissyöjäksi. Ennen kuin tapasin mieheni, olin miltein kokonaan kasvissyöjä. Kun muutimme yhteen oli kasvissyönti hankalempaa, joten palauduin pikku hiljaa sekasyöjäksi. Viime kuukausien aikana tämä alkoi kuitenkin enemmän ja enemmän häiritsemään minua ja halusin palata takaisin kasvissyöntiin. Muutto lehmien ja lehmiensyöjien maahan sai minut ajattelemaan, että ehkä se on sitten helpompaa kun palaamme Suomeen. Marketti vierailun jälkeen yritin perustella miehelleni miksi mielestäni lihansyönti ja eläintensuojeleminen ei ole minun mielestäni ihan sama asia. Mieheni ei ymmärtänyt, joten tuskin kukaan muukaan paikallinen sitä ymmärtäisi, joten ihan sama. Minä itse asiassa mielummin jätän lihat syömättä vaikka sitten kannanotoksi. Enää ei tarvitse kokea ristiriitaiseksi rakastaa eläimiä ja kuitenkin syödä niitä. Mereneläviä ja kalaa aion tosin syödä jatkossakin, sillä niden ei ainakaan tarvitse elää koko elämäänsä kärsien ennen paistinpannulle päätymistä. Nyt voisi ajatella että mieheni ei ole asiasta mielissään, mutta päinvastoin. Hän suhtautuu asiaan myönteisesti ja uskoo itsekin hyötyvänsä tästä vaikkakaan kasvissyöjäksi ei aiokaan ryhtyä. Lisäksi hän uskoo minun olevan onnellisempi päätökseni kanssa ja niin uskon minäkin. Ja hei kaikki te sekasyöjät! Minä en tuomitse teitä nyt tällä tekstilläni. Lihansyönti ja syömättömyys ovat henkilökohtaisia asioita. Jokainen tehköön siis oman valintansa ja syököön mitä syö. Peace!

-Miiau



tiistai 4. helmikuuta 2014

Ensimmäiset päivät


Minun uusi kotinkaupunkini Montevideo on meren rannalla. Täkäläiset sanovat sen olevan joen rannalla, joka johtaa valtamereen. Tämän joen nimi on Rio de la plata. Oli miten oli, rannalla näet merta silmän kantamattomiin. Kotona Helsingissä kun katsot horisonttiin, et voi välttyä näkemästä saaria. Hieman erilainen näkymä siis.

Map from CIA World Factbook 2002 
Rambla



Ensimmäiset päivät, saavuttuamme Uruguayhin, vietimme pienessä merenrantakaupungissa nimeltä Atlántida. Kaupunki sijaitsee 45 kilometrin päässä Montevideosta, itään päin mentäessä. Tämä siitä syystä, ettei meillä ollut asuntoa tänne tullessamme. Siippani vanhemmat olivat vuokranneet kesäasunnon, jossa lähisukulaisteni täällä oli tarkoitus viettää aikaa yhdessä. Suuntasimme siis kentältä kissoinemme suoraan sinne.



Täällähän on kesä kun Suomessa on talvi. Saavuttuamme, täällä oli hieman päälle 30 astetta. Huh! Olin toki innoissani lämmöstä ja auringonpaisteesta, mutta yö olikin toinen juttu. Tuulettimista huolimatta kosteus puski päälle. Ensimmäiset yöt nukuimmekin todella huonosti ja jossain vaiheessa se näkyikin naamasta. Lennolla emme saaneet nukuttua juurikaan ja jet lag oli hirmuinen. Alku ei ollut ihan niin ruusuinen kuin olisin toivonut kaikkien lähtöjärjestelyjen jälkeen olevan. Tarkoitukseni ei ole olla negatiivinen, mutta kirjoittaessani rehellisyys on minulle tärkeää. Pieni valitus siis sallittakoon.

Joka tapauksessa ensimmäisen yön jälkeen suuntasimme aamulla rannalle. Se tunne kun tajuaa jonkin olevan kauniimpaa kuin oli kuvitellut on mahtava. Olin jo edellispäivänä autossa ihastellut puita naapurustossamme ja nyt kävellessämme rannalle olin yhtä hymyä. Niin kaunista! Ranta näytti rauhalliselta ja siistiltä. Rannalta molempiin suuntiin katsoessa näkyi lisää kauniita puita ja aaltojen suloisia iskuja aallonmurtajiin. Tunsin itseni tuona hetkenä (ja toki myös monina muina hetkinä) hyvin etuoikeutetuksi saadessani kokea tämän vaiheen elämässäni. Ja ennen kaikkea kiitolliseksi kaikille niille, jotka tämän auttoivat tekemään tämän tilaisuuden mahdolliseksi. Siippani vanhemmat ja pomoni Suomessa ansaitsevat suuren osan kiitoksistani.


Eukalyptuksia


Anoppi ja kälyn perhe

Hieman pilvinen aamu





Ensimmäisten päivien aikana sain tutustua siippani siskon perheeseen, jota en ennen ollut tavannut. Perheeseen kuuluu siskon mies ja heidän pieni poikansa. Poika opettelee vasta puhumaan, joten kielitaitamattomuuteni ei häntä häiritse. Muiden kanssa kommunikoimme englanniksi ja osittain espanjaksi. Paikalliset ruokatavat tulivat myös nopeasti tutuiksi. Illallinen täällä syödään myöhään näin suomalaisen vinkkelistä katsottuna. Tavanomaista on että istumme illallispöydässä vielä yhdentoisa maissa. Siihen kuuluu usein iso määrä lihaa, monissa eri muodoissa. Uruguay on kuuluisa 'asadosta', eli grillatusta lihasta, joka on lähes poikkeuksetta naudan lihaa. Se tekee kyllä hieman tiukkaa välillä sillä pidän enemmän kasvispainoitteisesta ruuasta. Näin aluksi en kuitenkaan kehtaa tehdä siitä liian isoa numeroa. Tosin ainakin siippani sisko on sen jo huomannut piilotteluistani huolimatta. "Pobre Miia" (Miia parka) hän on tokaissut jo useamman kerran kun minulle on tarjottu lautaselta jotakin minkä sisältöä ei "uskalleta" paljastaa. Tuo tokaisu ei kyllä hirveästi luottamusta lisää, hehe. :) Näistä tarjottavista kirjoitan teille myöhemmin. Ja toki kaiken sen lihamäärän seasta on jo hyviä suosikkeja löytynyt, kuten chorizo makkara.

Asado


Asuntoa aloimme etsiä parin täällä vietetyn päivän jälkeen. Kissat, niihin tottumattomat ihmiset ja mieletön kuumuus eivät ole hyvä yhdistelmä. Käytännössä ikkunoita ja ovia ei voitu päivän aikana pitää auki tai jos pidettiin kissat viettivät aikaansa meidän vierasmakkarissa tai ulkona valjaissa. Tämä systeemi ei oikein toiminut kovin hyvin, koska me olimme paljon poissa talolta järjestelemässä asioita. Totesimme siis että asunto pitää löytyä nopeasti. Toki perheeni täällä piti kissoistamme, mutta niiden elintavat eivät olleet heille tuttuja ja siten olikin onni että asunto löytyi nopeasti. Atlantidaan mennemme vastaisuudessa ilman kattimuksia, joten kaikki voivat rentoutua paremmin. Myöhemmin esittelen teille ihanaa kaupunkiasuntoamme. Ja toki myös Hiron ja Jaman. Chau Chau!




-Miiau