Ei mikään leikin asia

Nyt jaan jälleen hieman kokemuksiani täläkäläisessä koulussa työskentelystä. Kieliharjoittelijana näin kaikenlaista ja vaikken kaikkea puhuttua aina ymmärtänytkään, eleet eivät jäänet epäselviksi. Minun on itseasissa hieman vaikeaa löytää motivaatiota tästä aiheesta kirjoittamiseen. Se johtuu siitä, että arvomaailmani ja koulutustaustani tämän koulun kanssa, ovat hyvin erilaiset. Tästä syystä kaikki kokemukseni eivät olleet niin positiivisia ja niistä kirjoittaminen vihlaisee hieman.

Toivon että tämä teksti tavoittaa edes jonkun vanhemman, jonka lapsi on suomalaisessa päiväkodissa tai koulussa. Suomalaiset lapset ovat nimittäin hyvin onnellisessa asemassa siinä suhteesssa että heidän lapsuuttaan arvostetaan. Lapsuus Suomessa on mm. leikkien ja sosiaalisen kasvun aikaa ja leikki on kaiken muun hyvän ohella myös itseisarvo, jolle suodaan aikaa päivittäin kaikissa suomalaisissa päiväkoideissa. Vaikka kaikki muu olisikin lapselle hankalaa päiväkoti- tai koulupäivän aikana, saa lapsi hyviä kokemuksia leikeistä. Positiiviset kokemukset taas ovat tärkeitä aivojen kehitykselle. Leikin merkitys on siis vakava juttu pienelle ihmisen taimelle.

Ravintolaleikki

Tästä pääsenkin siihen ikävään asiaan harjoittelupaikassani, joiden syitä en ala sen kummemmin tässä kuitenkaan avamaan, koska se ei ole tämän postauksen pointti. Kyseisessä koulussa leikkiä ei nähty sitten lainkaan tärkeänä, ei vapaata eikä ohjattua. Nelivuotiailla nyt oli vielä joitakin leluja, mutta hyvin harvoin niillä pääsi leikkimään. Silloinkin kuin niillä leikkittiin oli aikuinen "poissa" eli silloin opettaja suunnitteli/valmisteli seurvaavaa oppituntia työpöydän ääressä. Eihän akuisen tietenkään tarvitse aina olla mukana leikkimässä, mutta sen havainnointi on suomalaisessa tarhassa tärkeä työtapa. Sillä saadaan tietoa lapsen kehityksestä ja kiinnostuksen kohteista, jotka sitten auttavat toiminnan suunnittelussa. Tässä koulussa sitä ei käytetty lainkaan hyväksi ja jos leikkiessä syntyi harmeja, ne leikit nopeasti myös loppuivat. Opettajat närkästyivät välittömästi, jos ristiriitoja syntyi sen sijaan että olisivat nähneet ristiriitojen hyödyn sosiaalisen kasvun kannalta. Lapsilla oli puolentoista tunnin "välitunti" lounaan jälkeen, jolloin heillä oli tilaisuus leikkiä keskenään. Leikkikalut oli kuitenkin tuotava kotoolta, sillä koulu ei tarjonnut näitä lainkaan välitunneille. Huh, kyllä tätä päätä pakotti välillä harjoittelun aikana.

Poika joka ajaa partaansa kuvassa, ajeli myös säärikarvansa. :D Suloinen kuin mikä!

Teekutsut itsetehtyjen leikkileivosten kera

Heti kun huomaisin leikittömyyden puutteen pyysin saada ohjata leikkituokion hetkisen päivässä. Hyvin nopeasti lapset sitten tykästyivätkin minuun ja pyysivät minua leikkimään/leikittämään. Minulle tämä oli tietysti myös eduksi, sillä kykenin tutustumaan lapsiin paremmin ja sain harjoitusta espanjan kielen taitoihini. Sain myös vakuutettua eskareiden englanninkielen opettajan järjestämään lapsille vapaata toimintaa perjantaisin parin tunnin ajaksi. Tällöin minä taas järjestin lapsille toimintapisteitä, joissa kierreltiin pienryhmissä. Toimintapisteet sisälsivät myös itsetehtyjä, nelivuotiailta lainattuja tai kodintarvikkeita koostuvia leluja. Perjantaista tulikin minun sekä varmasti myös lasten lempipäivä. Tarkoituseni ei ole kehuskella työpanoksellani, vaan antaa kuva siitä miten tärkeää leikki on lapsille ja miten he siitä nauttivat. Sekä myös siitä että aikuinenkin nauttii kun lapsi on onnellinen. Leikki ei ole lapsen työtä, vaan leikki on leikkiä ja merkityksellinen sellaisenaan.

Rikkinäinen puhelin nauratti kovasti

-Miiau

Perjantai sai taas merkityksen :)

Hih hei! Pitkästä aikaa perjantai tuntuu hieman erilaiselta kuin muut päivät. Tosin ihan täyttä arkiviikkona en ollut "töissä", mutta en myöskään vapaalla. Kieliharjoittelua on siis kaksi päivää takana ja ne päivät olivatkin mielenkiintoisia. Huomasin nopeasti miten eri tavalla lapsia tässä "päiväkodissa" kasvatetaan, mutta en halua siitä sen koommin vielä puhua, ennen kuin olen havainnoinut paikkaa ainakin muutaman viikon. Parissa päivässä ei ehdi näkemään kuin hyvin pienen pintaraapaisun.

Mutta ne lapset! <3 He ovat niin ihania! Ottavat kädestä ja änkeävät syliin. Lisäksi he höpöttävät minulle kaikenlaista espanjaksi kuten toivoinkin. Välillä joudun tokaisemaan etten ymmärrä, mutta ainakaan vielä kukaan ei ole tästä harmistunut. Sitkeä pinna tuntuu näillä muksuilla olevan, jopa niillä pienimmillä. Työskentelen nimittäin kaikissa ryhmissä eri päivinä. Tämä on mielestäni hyvä asia siinä mielessä että pääsen näkemään erilaisia toimintamalleja ja opetustyylejä. Ryhmissä on noin 12 lasta ja niitä kohden on yksi-kaksi opettajaa. Osan päivästä lapset ovat yhden opettajan kanssa ja osan kahden. Suomessa vastaavaa määrää kohden olisi kolme aikuista alle kolme vuotiaden ryhmässä. Tästä johtunee siis lasten näennäinen kärsivällisyys. Mutta en paljasta vielä enempää, sillä en halua ottaa riskiä että puhun läpiä päähäni.

Myöhemmin tänä iltana menemme piiiitkästä aikaa ulos miekkoseni kanssa. Menemme Vanhaan kaupunkiin yhteen yökerhon tapaiseen katselemaan tango showta (miten tämä pitäisi taivuttaa??). Mahti perjantai-ilta siis! Voin kyllä sanoa, että olemme molemmat sen ansainneet. Viime viikot ovat olleet toisinaan jopa turhan rankkoja. Mutta täksi illaksi saamme siis unohtaa ikävät asiat ja viettää romattisen ja hauskan illan yhdessä.

Lisää romantiikkaa viikonloppuun tarjoilee, ah niin suloinen, Nopsajalka: https://www.youtube.com/watch?v=-AY5-0uXn9w.

-Miiau

Jouteliaisuuden loppu

Mun päivä on ollut todella ihana. Pitkiin aikoihin en ole tuntenut näin. Syynä tähän on se, että mun päivät lakkaa vihdoin olemasta "ylipitkiä". Tällä tarkoitan, että saan päiviini täytettä aloittamalla kieliharjoittelun läheisessä koulussa. Tosin koulussa on myös lastentarha, johon siis harjoittelijaksi menen. Olen ihan super iloinen tästä. Jee! :)

Aamuaurinko keittiön ikkunasta.

Aamu alkoikin tänä aamuna hieman eri tavalla. Herätys nimittäin oli aikaisin, verrattuna muihin aamuihin tähän asti. Täytyy kyllä myöntää etten varmaan koskaan opi rakastumaan herätyskellon ääneen, oli sen ääni miten kaunis tahansa. Mutta kun tästä tokenin, olin tyytyväinen päivän alkuun. Minulla yleensä kestää aamurutiineissa tunti. Siihen sisältyy myös pöydän ääressä kiireetön netissä surffailu. Joka vuosi yleensä on kuitenkin käynyt niin, että kiireen ollessa kovimmillaan, herään viime tippaan ja aikaa ei jää aamukahvitteluun keittönpöydän ääressä. 

Meikkaaminen tapahtuu kahvia juoden. Tämän enempää meikkiä en arkisin käytä. 

Aamutouhujen jälkeen suuntasin harjoittelupaikalleni sopimaan aikatauluista. Varsinaisen harjoittelun aloitan huomenna. Minut otettiin lämpimästi vastaan ja työntekijät vaikuttivat tyytyväisiltä saadessaan lisäapua. Jotkut vaikuttivat jopa hieman huojentuneilta. Tiedän tunteen hyvin, sillä olen itsekin ottanut vastaan huojentunein mielin kieliharjoittelijoita Suomessa. Päiväkodissa työskennellessä hyvät apukädet ovat kullan arvoisia. Nyt itse tälle puolelle siirtyessä halusin tehdä selväksi, että olen tulossa myös tekemään töitä ja pyysin työntekijöitä laatimaan minulle listan tehtävistä, joissa he erityisest tarvitsevat apua. Näin pystyn olemaan tehokas apulainen.

Ihanaa tässä kieliharjoittelupaikassa on myös se, että se sijaitsee lähellä kotiani. Työmatkaan menee ehkä kymmenen minuttia kävellen, jos sitäkään. Minä jopa näen sen parvekkeeltamme. Eipähän tarvitse matkustaa busseilla. Harjoittelupaikkaa etsiessäni jo hieman kauhulla mietin, jos joutuisin busseilla matkustaan töihin. Täällä nimittäin julkinen liikenne on hyvin hyvin kaukana Suomen tasosta. Bussit tulevat milloin tulevat ja aamuisin ovat tupaten täynnä. Usein myös unohdan että stoppinappi ei ole vieressäni, vaan ne sijaitsevat taka- ja etuoven edessä. Jos bussi on täpöten täynnä, oville ei niin vaan mennäkään. Noh, eipähän tarvitse tätä enää miettiä.

Tullessani kotiin nappasin kauppakassit mukaan ja suuntasin torille. Vastedes saan myös jatkaakin torilla käyntiä keskiviikkoisin, sillä sovimme koulun kanssa että keskiviikot ovat minulla vapaat. Tätä en sopinut vain siitä syystä että pääsisin torille keskiviikkoisin, vaan siksi että voin jatkossakin tavata kerran viikossa espanjan kielen opettajaani. Keskiviikko on siitä hyvä päivä tavata opettajaani, koska tällöin voin käsitellä alkuviikon aikana oppimiani asioita myös opettajani kanssa ja ehkä käyttää näitä taitoja loppuviikosta paremmin. Nähtäväksi jää toimiiko tämä suunnitelma.

Lopppuun laitan vielä kuvan torilta ostetusta pinaattisäkistä. Täytyy ihastella pinaatin koko täällä ja sen hintaa myös. Kassillinen maksoi vain puoltoista euroa. Melkein tekisi mieli maksaa enemmän. Aloinkin miettimään miksi Suomessa myydään vain baby-pinaattia tai pakastepinaattia. Pitänee selvittää. Mutta nyt alan tekemään kanamuna-pinaattikastiketta, jota äitini valmisti ollessani itse päiväkoti-ikäinen. 

-Miiau