Vietän ystävänpäivää aamupäivällä kattimusteni seurassa. Hieman myöhemmin aion tutustua lisää alueeseen jossa asun. Haluan oppia viimeinkin tietämään miten missäkin voi liikkua. Eilen saavuttuamme Montevideoon koin ahdistusta kun kauppaan ei voinutkaa mennä yksin, koska oli pimeää. Eläminen täällä on niin erilaista. Turvallisuuden tunne on asia jota suomalaisena pitää itsestäänselvyytenä, mutta täällä se on harvinaista herkkua, jota saa nauttia kaltereiden takaa. Toki meidänkin kodissamme ikkunassa on kalterit, mutta terassille johtavassa ovessa taas ei ole. Mitä loistavaa logiikkaa. Montevideossa tällä hetkellä turvallisin paikka on mielestäni appivanhempien koti. Sinne olisi hankala murtautua sillä heidän talossaan on 24/7 ovivahti ja he asuvat seitsemännessä kerroksessa. Tosin ei anoppinikaan kuulemma ulkona liiku puoli yhdeksän jälkeen. Uskomatonta että sitä aikuinen ihminen joutuu moiseen alistumaan! Onhan siihen toki ymmärrettävä selitys se, että täällä ryöstelyn kohteeksi joutuvat lapset, vanhukset ja tottakai naiset. Silti tällä hetkellä koen ahdistavaksi että joudun miettimään milloin voin ulos mennä ja missä liikkua. Helsingissä asuessa vältin ainoastaan Kaisaniemen puistoa öiseen aikaan, mutta siihen se pitkälti jäi. Kaikki ystäväni ei tehneet edes sitä vähää.
Tänään missionani on siis tutustua naapurustoon ja yrittää tehdä Montevideosta itselleni edes hieman parempi kaveri tai tuttava, kuin se on nyt. Toivottakaa minulle onnea! Ja hei te läheiset jotka luette tätä, älkää huolestuko, ahdistukseen ei kuole. En siis aio uhmata minulle opetettuja turvasääntöjä, vaan opettelen hyväksymään että minun pitää elää niiden mukaan.
Kattimukset toivottaa leppoisaa ystävänpäivää näissä tietokoneen syövereistä kaivetuissa kuvissa. Miiau!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti