sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Itäinen Uruguay, osa 1

Heipsis hei!

Palattiin pari päivää sitten lomalta ja nämä pari päivää ovatkin menneet "toipumiseen". Toipumisella en tarkoita että olisi ollut liian rankka tai alkoholipitoinen reissu, vaan sitä että reissu oli niin upea ettei tämä arki täällä houkuttaisi yhtään. Itseasiassa nyt kun kohta on enää vain kuukausi paluuseen, ajatukset palaamisesta ovat jatkuvasti mielessä. Vaikka täällä onkin nyt upeat säät ja Suomessa on meneillään pimeä ajanjakso, olen iloinen että olemme kohta taas siellä. Saimme asunnonkin Suomessa hoidettua valmiiksi täältä käsin, joten sekin tuo oman jännityksensä (mukavan sellaisen) paluumuuttoomme. Ihanaa että matkalaukut voikin roudata lentokentältä suoraan omaan kotiin.

Jos budjetti ja aika sallisi reissaisimme kyllä vielä lisääkin täällä ennen paluutamme. Yksi pitkä viikonloppureissu on kylläkin vielä luvassa joulun jälkeen. Aikamoista myllerrystä tulevat nuo viimeiset viikot meille olemaan, kun joulun, uuden vuoden ja reissaamisen lisäksi pitäisi hoitaa vielä pakkailut ja kissojen paperiasioiden viimeistely. Ehkäpä ihan hyvä että ehdin ottamaan hieman lungisti ennen tuota ajanjaksoa. :)

Lehmät ja palmut <3

Mutta yksi reissu kerrallaan. Noin viikko sitten suuntasimme itään katteinemme ja sielläpäin vierailimme useammassa paikassa. Ensimmäinen kohteemme oli Aguas dulces (makeat vedet), jossa majailimme aikas rustiikkisessa talossa meren rannalla. Täytyy kyllä myöntää että meinasin olla purkamatta autoa lainkaan, kun näin paikan sisältä. Paikassa lomailee satunnaisesti äijäporukka, joka menee tuonne rentoutumismielessä ja täten loppusiivous tehdään vähän niin ja näin. Lisäksi talossa oli kaikenlaisia ihania pikku öttiäisiä, joita ystävällisesti avustin harjan kanssa pihamaan puolelle. Onneksi kylmälaukkuun sattui yksi olut mukaan, jonka voimin sain siivottua ja pääsin yli kammotuksistani. Viimeistään rannalla kävellessä alkoi tuntua että rantalomallehan sitä tultiin, ei sitä tarvitse koko viikkoa talon sisällä viettää. Kattimukset tosin olivat sisätiloista hyvin innoissaan ja etsiskelivät innolla paikkoja, jonne pääsi kiipeämään.



Ensimmäisenä iltana ei ollut mitä mainion sää, joten jouduimme tuon päivän viettämään katsellen eri sarjoja ulkoiselta kovalevyltä. Seuraavana päivänä taas teimme retken useaan kohteeseen ja illalla piipahdimme Punta del Estessäkin moikkaamassa mieheni työkaveria. Hehe! Miekkoseni työkaveri on alunperin kotoisin Uruguaysta ja hänellä on suomalainen tyttöystävä. Nyt tämä pariskunta matkusti Uruguayhin tullakseen juhlimaan mieheni työkaverin vanhempien vuosipäivää. Pariskunnan suunnitelmiin kuului myös matkustaa Brasiliaan, joten tärskyt piti tehdä siksi Punta del Esteen. Takaisin Aguas dulceen pääsimme lähtemään pimeän laskeudettua. Oli kyllä jännä ajomatka takaisin, sillä moni vastaantuleva ei välittänyt laittaa pitkiä pois ohituksen ajaksi. Pääsääntöisesti katuvaloja matkalla ei ollut. Kohtalaisen uuvuksissa siis olimme kun parin tunnin ajomatkan kuluttua saavuimme takaisin ja seuraavana päivänä meillä oli retki tiedossa heti aamulla, jota varten herätys oli aamu seitsemältä. Minä onnistuin väsyksissä kämmäämään herätyksen, mutta onni oli myöten ja heräsin ajoissa katsastamaan paljonko kello oli. Huh! Olisi harmittanut melkoisesti jos tuolta retkeltä olisimme myöhästyneet, mutta siitä lisää myöhemmin.

Valizas

Yllä ja alla olevat kuvat ovat paikasta nimeltä Valizas. Häkellyttävän upea paikka. Käväisimme täällä ennen muita pieniä visiittejä. Tulimme tänne myös myöhemmin takaisin uimaan ja ottamaan kuvia. Kuvista näkee Cabo polonioon, jossa myös kävimme lomamme aikana. Siitäkin lisää myöhemmin.

Hiekkadyynit kuuluvat Cabo polonion puolle



Rannalla on paljon näitä rustiikkisia taloja, jonkalaisessa mekin majoituimme. Tosin jotkut näkevät enemmän vaivaa niiden ylläpitämiseen kuin toiset. Sääntö on kuitenkin se, että jos talo sortuu, uutta ei ole lupaa rakentaa. Alun pitäen talot ovat nimittäin rakennettu omin lupineen ja viranomaisilla on oikeus päättää niiden kohtalosta. Rannalla näkikin monia epätoivoisia yrityksiä pitää talo pystyssä tai edes rannalla. Meri vetää jatkuvalla voimalla hiekkaa talojen alta, joten monet talot ovatkin sortuneet tämän takia. Ranta myös pienenee jatkuvasti ja jotkut ovat siksi jopa siirtäneet talojaan. En lainkaan ihmettele miksi he haluavat kynsin ja hampain pitkää kiinni taloistaan, sillä täällä todella sai nauttia kaikilla aisteillaan. Mutta nyt lopetan tämän ensimmäisen lomaviikko postauksen ja palaan astialla joulukuun puolella.

Ihanaa joulun odotusta!

-Miiau

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Yleisöryntäys Amerikasta! What? Why?

Ollaan tällä viikolla lähdössä kohti itäistä Uruguayta. Tarkemmin sanottuna menemme Rochaan. Tätä paikkaa on minulle alusta asti hehkutettu ja nyt on aika lähteä katsomaan onko tälle hehkutukselle aihetta. Luvassa on viikko talossa meren rannalla. Talo tosin ei ole se pääasia, sillä talo on kuulemma hyvin vaatimaton. Idea on nimenomaan se että talo, jossa olemme on valtameren rannalla. Luvassa on myös varattu kokopäiväinen ratsastusretki, jota varten meidän piti paljastaa pituutemme ja painomme. Tämä tieto jääköön kuitenkin täällä salaiseksi.

Kuva tuolta: https://www.flickr.com/photos/andrix/2313598326/
Ja tämä kuva tuolta: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Faro_de_Cabo_Polonio,_Rocha,_Uruguay.JPG
Toinen asia, jota haluan ihmetellä tässä postauksessa, on kävijäryntäys Yhdysvalloista. Joka päivä lähes sata käyntiä viikon ajan minun blogissani tuolta suunnalta. Olisi muy bueno tietää miksi, sillä bloggerin kautta tämä asia ei selviä. So please people from United States, tell me why my blog is so interesting at the moment. I just would like to know. :)

Palaillaan taas lomareissun jälkeen. Saludos y hasta luego!

-Miiau

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ei mikään leikin asia

Nyt jaan jälleen hieman kokemuksiani täläkäläisessä koulussa työskentelystä. Kieliharjoittelijana näin kaikenlaista ja vaikken kaikkea puhuttua aina ymmärtänytkään, eleet eivät jäänet epäselviksi. Minun on itseasissa hieman vaikeaa löytää motivaatiota tästä aiheesta kirjoittamiseen. Se johtuu siitä, että arvomaailmani ja koulutustaustani tämän koulun kanssa, ovat hyvin erilaiset. Tästä syystä kaikki kokemukseni eivät olleet niin positiivisia ja niistä kirjoittaminen vihlaisee hieman.

Toivon että tämä teksti tavoittaa edes jonkun vanhemman, jonka lapsi on suomalaisessa päiväkodissa tai koulussa. Suomalaiset lapset ovat nimittäin hyvin onnellisessa asemassa siinä suhteesssa että heidän lapsuuttaan arvostetaan. Lapsuus Suomessa on mm. leikkien ja sosiaalisen kasvun aikaa ja leikki on kaiken muun hyvän ohella myös itseisarvo, jolle suodaan aikaa päivittäin kaikissa suomalaisissa päiväkoideissa. Vaikka kaikki muu olisikin lapselle hankalaa päiväkoti- tai koulupäivän aikana, saa lapsi hyviä kokemuksia leikeistä. Positiiviset kokemukset taas ovat tärkeitä aivojen kehitykselle. Leikin merkitys on siis vakava juttu pienelle ihmisen taimelle.

Ravintolaleikki
Tästä pääsenkin siihen ikävään asiaan harjoittelupaikassani, joiden syitä en ala sen kummemmin tässä kuitenkaan avamaan, koska se ei ole tämän postauksen pointti. Kyseisessä koulussa leikkiä ei nähty sitten lainkaan tärkeänä, ei vapaata eikä ohjattua. Nelivuotiailla nyt oli vielä joitakin leluja, mutta hyvin harvoin niillä pääsi leikkimään. Silloinkin kuin niillä leikkittiin oli aikuinen "poissa" eli silloin opettaja suunnitteli/valmisteli seurvaavaa oppituntia työpöydän ääressä. Eihän akuisen tietenkään tarvitse aina olla mukana leikkimässä, mutta sen havainnointi on suomalaisessa tarhassa tärkeä työtapa. Sillä saadaan tietoa lapsen kehityksestä ja kiinnostuksen kohteista, jotka sitten auttavat toiminnan suunnittelussa. Tässä koulussa sitä ei käytetty lainkaan hyväksi ja jos leikkiessä syntyi harmeja, ne leikit nopeasti myös loppuivat. Opettajat närkästyivät välittömästi, jos ristiriitoja syntyi sen sijaan että olisivat nähneet ristiriitojen hyödyn sosiaalisen kasvun kannalta. Lapsilla oli puolentoista tunnin "välitunti" lounaan jälkeen, jolloin heillä oli tilaisuus leikkiä keskenään. Leikkikalut oli kuitenkin tuotava kotoolta, sillä koulu ei tarjonnut näitä lainkaan välitunneille. Huh, kyllä tätä päätä pakotti välillä harjoittelun aikana.

Poika joka ajaa partaansa kuvassa, ajeli myös säärikarvansa. :D Suloinen kuin mikä!
Teekutsut itsetehtyjen leikkileivosten kera
Heti kun huomaisin leikittömyyden puutteen pyysin saada ohjata leikkituokion hetkisen päivässä. Hyvin nopeasti lapset sitten tykästyivätkin minuun ja pyysivät minua leikkimään/leikittämään. Minulle tämä oli tietysti myös eduksi, sillä kykenin tutustumaan lapsiin paremmin ja sain harjoitusta espanjan kielen taitoihini. Sain myös vakuutettua eskareiden englanninkielen opettajan järjestämään lapsille vapaata toimintaa perjantaisin parin tunnin ajaksi. Tällöin minä taas järjestin lapsille toimintapisteitä, joissa kierreltiin pienryhmissä. Toimintapisteet sisälsivät myös itsetehtyjä, nelivuotiailta lainattuja tai kodintarvikkeita koostuvia leluja. Perjantaista tulikin minun sekä varmasti myös lasten lempipäivä. Tarkoituseni ei ole kehuskella työpanoksellani, vaan antaa kuva siitä miten tärkeää leikki on lapsille ja miten he siitä nauttivat. Sekä myös siitä että aikuinenkin nauttii kun lapsi on onnellinen. Leikki ei ole lapsen työtä, vaan leikki on leikkiä ja merkityksellinen sellaisenaan.

Rikkinäinen puhelin nauratti kovasti

-Miiau

lauantai 8. marraskuuta 2014

Tuulinen Punta del Este


Saimme kutsun viikonloppureissulle  Punta del Esteen viime viikonlopuksi. Paikka jossa majailimme oli seitkyt luvulla rakennettu talo, josta mieheni kaverin vanhemmat omistavat asunnon. Melkoisen mielenkiintoinen talo ja avain upea asunto. Punta del Este on itseasiassa "kesäkylä", jossa pääasiassa vietetään aikaa tammi-helmikuussa. Tuolloin on tajuttoman kuuma ja eivätkä ihmiset juuri muuta kykene tekemään kuin löhöämään rannoilla ja nauttimaan terassien ylihintaisia drinkkejä. Silloin Punta del Este toimii myös julkimoiden ja rahakkaiden näyttämönä, ja luksuslukaalit rantakadulta saavat edes pariksi kuukaudeksi asukkaita. Tuntui hullulta huomata viime kesänä että kaupunki alkoi muuttua aavekyläksi jo maaliskuussa. Sen huomasi pimeistä taloista rantakadulla. Kuulin että jotkut vuokraavat näitä luksuslukaaleja talveksi pilkkahintaan. Mikäs siinä, jos työpaikka on lähellä.

Kuvan tuolit ovat Eero Saarisen suunnittelemat




Mikä tekee rantakadun asunnoista luksuslukaaleja? No se että ne ovat kuin hotelleja ja yleensä niissä on esteetön näkymä merelle. Näissä taloissa on siis ovipalvelu ja joskus jopa "huonepalvelu".  Mutta ne hinnatkin ovat niin huikeita, että itseasiassa olisi kaiketi sama asua hotellissa. Tuolla tavoin vaan varmistetaan että noiksi pariksi kuukaudeksi lötyy varmasti paikka, jossa majailla.



Me emme vierailleet "luksushotellissa", mutta todella mukava asunto tuokin oli, ei todellakaan ole tarkoitus vähätellä. On se hieman eri fiilis majoittua omaan huoneeseen, jossa on oma kylpyhuone, kuin oleskella porukalla mökillä, jossa on yhteinen ulkohuussi. Tämän päälle vielä yleensä hakataan halkoja tai tehdään pihatöitä. :D Naureskelinkin tätä mieheni kaverille, ja hän sanoikin järkevästi että joulu-helmikuussa täällä on mahdotonta kuvitella paiskivansa töitä ulkosalla kuumuuden takia. Todellakin ymmärrän mistä hän puhui. Viime tammikuu oli nimittäin älyttömän kuuma. Helmikuussahan alkoi sitten poikkeuksellisesti sadella kauheasti, joka viilensi ilmastoa.





Sää tällä kertaakaan täällä vierailessamme ei ollut mitä mainioin. Siitä huolimatta meillä oli todella mukavaa. Tämä oli parhaimpia viikonloppuja tähän asti.  Koko ajan tuuli vähitään 45km/h, mutta tästä huolimatta olimme ulkona paljon. Välillä tuntui että tukka lähtee päästä, mutta päätin etten anna sen haitata. Ei se tukkakaan mihinkään lähtenyt.

Ihana aviomieheni nauroi koko kuvausajan, kun minä yritin kiivetä pikkusormen päälle. En onnistuntu en. :P

Kuvan patsas on tehty muistomerkiksi hukkuneille. Punta del Estessä ollaan valtamerellä, joten aallot ovat hengenvaarallisia. Joka vuosi ihmisiä hukkuu sen takia, kun he eivät ota tätä asiaa tosissaan. Miekkosenikin aina uidessa muistuttelee minua tästä kun minä välillä intoudun liikaa. Menemme parin viikon päästä Rochaan, jossa aallot ovat vieläkin vaarallisemmat, ja jopa anoppi alkoi varoittelemaan aaltojen vaarallisuudesta viikkoja sitten.




Illalla käväsimme Casinolla pelailemassa rulettia. Voitin viisi dollaria, hehe. Rakennus ei pääse oikeuksiinsa kuvassa. Oikeasti se on hämmästyttävä talo, lähinnä kokonsa puolesta tosin.


Surffikisoissakin kävimme pyörähtämässä, mutta hyvin pikaisesti. Täällä nimittäin vasta tuulikin. Hrrrr.






Hauska veistosmuseo hyvin kauniilla paikalla. Täällä vierähti tovi.


Vihdoinkin hokasin että lataamalla kuvankäsittelyohjelman, saan tehtyä näitä kuvakollaaseja helposti. Ei tarvitse venyttää näitä postauksia niin tajuttoman pitkiksi enää. Me like.

-Miiau

Suuntana jälleen Piriápolis 2/2

Eläin reservaatilta läksimme syömään lounasta, mutta ennen lounasta hyppäsimme penkkihissiin. Hyppäämään todella jouduimmekin että pääsimme istumaan. Hiukan jännitti tuo kyyti, mutta samalla se oli huisin hauskaa. Upeaa oli myös ihastella näitä maisemia. Niin kaunista!





Ylös päästyämme hieman kauhunsekaisin fiiliksen katselimme näitä vanhoja penkkejä. En kauheasti yllättyisi jos jotkin niistä olisivat joskus pudonneet. Viime kerralla Piriápoliksessa vierailessamme emme enää ehtineet penkkihissin kyytiin, koska alkoi tuulla kovasti. Oli se tuuli aika kova kyllä ennen penkkihissin sulkemistakin. Onneksi emme tosiaan ehtineet silloin ylös matkustaa.




kolibrikukka




Välillä joutui nostamaan jalkoja, jotteivat ne olisi osuneet sähkölankaan



Lounaan jälkeen oli luvassa vielä yksi huvitus ja se oli talviturkin poisheitto. Ai että kun vesi tuntuikin kylmältä aluksi ja meinasinkin jänistää. Miekkoseni kuitenkin yllytti heittäytymään vaan ja niin me sitten teimme. Kyllä se kannatti, koska meillä oli niin hauskaa. Eikä vesikään kauaa kylmältä enää tuntunut.






Vielä kerran ainakin tänne palaamme, koska paikka on niin kaunis ja viihtyisä. Jos tänne jäisimme pysyvästi, olisi tämä luultavasti se paikka johon haluaisin asettua. Tämänkin taisin mainita aikaisemmin, mutta väliäkö tuolla.

-Miiau

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Ho! Ho! Ho!

Ei vitsit! Tänään kun läksin läheiseen ostoskekukseen kävellen, kaunis kesäinen ilma kun oli, niin ostoskeskuksen sisällä olikin joulu! Ei kyllä yhtään ole jouluinen fiilis, vaikkakin joululahjaa itseasissa menin ostamaan. En muutoin olisi ostanut vielä, mutta kun aloin pelkäämään että jos odotan pitkään, kerkeävät loppumaan. Nyt on siis rakkaan mieheni lahja jemmassa. Tänä vuonna ei tarvitse stressata tuota asiaa yhtään.


Kuvan robottikoiruus näytti suhteellisen aidolta jopa livenä



Ei näistä maisemista saa joulun tunnelmaa sitten niin mitenkään. En aio siihen tänä vuonna pyrkiäkään. Olen kaiketi sitten niin suomalainen, etten voi kuvitellakaan saavani joulun tunnelmaa missään muualla kuin Suomessa. Odotan kyllä mielenkiinnolla saada tutustua täkäläiseen joulun viettoon, kun se hetki sitten tulee. Olen tietenkin kuullut jo paljon täkäläisistä tavoista ja ruuista, mutta eri asiahan se on kokea. Minua on itseasissa pyydetty valmistamaan kinkku, mutta nyt kun olen pescetaristi, en oikein tiedä tuntuisiko se minusta hyvältä. En sitä söisi, mutta olisiko minusta sitä nyt valmistamaankaan. Hmmm.. Pitää vielä miettiä.

Innostuin tästä googgelin tarjoamasta kuvan muokkaus palvelusta
Nuo linnut näyttävät minusta hieman lohikäärmeiltä 

-Miiau