Suuntana jälleen Piriápolis 1/2

Käytiin viime viikonloppuna uudemman kerran Piriápoliksessa. Jos ihmetyttää miksi näissä samoissa paikoissa pyöritään, niin ehkä tämän kahteen osaan jaetun postauksen jälkeen toivottavasti ei enää ihmetytä. Itseasiassa aiomme palta tuonne vielä kolmannenkin kerran, kerron kohta miksi.

Meidän retkelle sattui mitä upein päivä. Aurinko paistoi miltein pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita oli 30. Olin niin onnellinen, että sää oli juuri sellainen kuin toivoinkin. Aluksi suuntasimme samaan eläin reservaattiin, jossa aikaisemmlla vierailulla kävimme. Aikomuksenamme oli kavuta tällä kertaa tuon "vuoren" huipulle, johon emme viime kerralla enää ehtineet.

Kuvissa huippu ei näytä olevan kauhean korkealla, mutta kuvat hämäävät. Ohikulkijan mukaan ylös on tunnin matka eikä sinne niin vain kävelläkään, kuten erehdyimme luulemaan. Meille ei siis sattunut oikeanlaista varustusta mukaan. Minulla oli yllä minihame, polyester toppi ja jalassa alpargatakset. Miehellä oli hieman asianmukaisemmat vaatteet, mutta ei kuitenkaan kapuamiseen tarkoitetut kengät. Tästä syystä palaamme vielä takaisin oikeiden varusteiden kanssa.

Kuitenkin emmimme pitkään kiivetäkö vääränlaisista vaatteista huolimatta, mutta kun näin isoja liskoja kivien päälle sanoin että saa kyllä jäädä väliin tällä kertaa.

Kukkulan varrella oli pieniä polkuja, joita ympyröi luolamaisia kattoja muodostama kasvillisuus 

Kukkulan juurella oli kuitenkin ihana kävellä ja kuunnella lintujen laulua. Vehreys ja eläimet saavat minut aina hyvälle tuulelle, joten olin yhtä hymyä vain koko ajan. On helppoa unohtaa kiire ja paineet, kun katselee taivaalle ja näkee kotkien liitelevän yläpuolella. Niitä näimmekin ainakin viisi ja välillä ne liisivät aivan lähellä meitä niin että hieman jännittikin. 

Joskus huipulle on päässyt penkkihissillä, nyt siitä on jäljellä vain jäänteet.

Vaikka emme huipulle päässeet, löysimme alempaa näköalapaikan. Pysähdyimme hetkeksi ottamaan kuvia ja juomaan matea.

Alas palattuamme kokeilimme saada nandun hölöttämään kanssamme, mutta kyseessä ei ollut puhelias yksilö. Kovasti sen meidän ääntelyämme kuitenkin ihmetteli. Toisinaan lienee ihan tervettä hieman hassutella. :)

Alla olevat kuvat eivät oikein onnistuneet. Yritin kuvailla liskoja, joita oli vapaana pitkin reservaattia. Ei hajuakaan mikä liskolaji on kyseessä, mutta super vikkeliä ne olivat. Sain jopa säikähtää niitä kun olin ottamassa kuvaa kahdesta liskosta ja yht äkkiä takaaltani juoksi minua kohti kaksi lisää. Jaiks!

Kun vatsmme alkoivat kurnia oli aika suunnata takasin keskustaan. Tästä tarkemmin seuraavassa postauksessa. Nyt chau chau!

-Miiau

Kissanpäivät

Mä en ole koskaan tykännyt tehdä itestäni suurta numeroa ja enkä yhtään tykkää vähääkään leveillä (en ainakaan tietoisesti). Nyt kuitenkin teen pienen poikkeuksen kertomalla miten ihanat mun viime viikot ovat olleet, erityisesti viikonloput. Kuten jo jossakin aikaisemmassa postauksessa taisin mainita, että meidän budjetti tätä vuotta varten heitti hieman härän pyllyä, ja tästä johtuen meidän piti keksiä vaihtoehtoinen suunnitelma, ettei täältä tulisi poistuttua nyrpein mielin. Jaiks miten pitkä lause! No joka tapauksessa, vaihtoehtoiseksi suunnitelmaksi sovimme että kiertelemme sitten täällä Uruguayssa.  Meillä onkin muutama reissu suunniteltuna ja muutoin hyppäämme tien päälle aina kun miekkosen aikataulut hellittää. 

Toissa viikonloppuna teimme päiväretken Atlántidaan. Juu ollaan oltu siellä jo, mutta tällä kertaa ei mielessämme ensisijaisesti ollut ranta, vaan hevoset. Jo ennen kuin tulimme tänne sovimme että menemme ratsastamaan, koska se on kuulemma tällä edullista. No niinhän se oli, pari euroa/ 20 minuuttia. Mieletöntä. Hepoilla ei kuitenkaan ihan miten vaan menty, vaikka olisi kokemustakin ollut. Rauhallisesti me kävelimme maatilan ympäri samalla maisemista nauttien.

Innostus ratsastukseen iski sen verran että aiomme selvittää onko mahdollista yhdistää yksi hieman pidempi ja monipuolisempi ratsastuskerta yhteen lomareissuumme. Tämän paikan järjestämät ratsastusretket olivat nimittäin varattuja tammikuulle asti. Ja mehän palaamme silloin Suomeen.

Lapset saivat nauttia myös kanojen ja kanien katselusta

Pilvisestä säästä huolimatta lämpötila oli 25 astetta

Paikka oli sisustettu tällä hetkellä muodissa olevilla kuormalavoilla

Kun olimme syöneet ja hevostelleet suuntasimme Atlántidan keskustaan jälkkärille ja rannalle. Viime kesänä jäi kotkan kunnolla pällistelemättä, joten käväisimme hoitamassa senkin pois kalenteristamme.

Ruokafriikki vauhdissa jälleen

Àguila

Eipä tämä arkikaan ole kamalaa ollut. Aika kuluu urheillen ja espanjaa opiskellen plus tietty kaikkia kotihommia tehden. Asenne on totaalisen erilainen kuin alkuvuodesta kaiken sopeutumis kriiseilyn keskellä. Loppu peleissä tämä kokemus on opettanut paljon ja jonkinlaista henkistä kasvuakin lienee tapahtunut. Olisihan se toisaalta hassua, jos niin ei olisi. Ulkomaille muutto, vaikka vain tilapäisestikin, on iso asia ihmiselämässä. Tästä tulikin mieleen että haluan tehdä vielä sellaisen postauksen, jossa listaan hyviä ja huonoja puolia täällä asumisesta. Ehkäpä ensi kuun aikana, koska tätä vauhtia bloggaillen en taida tässä kuussa keretä. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

-Miiau

Kultaiset käytöstavat

Nyt alan avaamaan pikku hiljaa asioita, joihin törmäsin kieliharjoitteluni aikana. Kaikki kokemukset eivät olleet niin ruusuisia ja tämä ensimmäinen asia, josta haluan avautua, kuuluu niihin ei niin kivoihin havaintoihin. Aionkin kertoa teille täkäläisistä käytöstavoista, tai lähinnä niiden puutteesta. Minulle käytöstavat ovat aina olleet tärkeitä ja lastentarhanopettajana koen erittäin tärkeäksi opettaa lapsille pienestä pitäen hyviä käytöstapoja, ikä tietysti huomoiden. Käytöstapojen puute on saanut minut närkästymään arjessa päivittäin kun avaa ulko-oven. Koiran kakat on jätetty keskelle katua, autot meinaavat ajaa jalankulkijoiden yli tietä ylittäessä, kaupoissa kärryillä tukitaan käytävät, vastaantulijat eivät väistä vaikka kävelevät vastaan viiden henkilön rivissä, pyöräillessä saa väistää lapsia ja irtokoiria tuon tuosta vaikka pyöräileekin PYÖRÄtiellä jne jne. Tämä lista on loputon. Toki käytöstapojen puutteeseen törmää toki Suomessakin, mutta täällä niiden puute on jotenkin "normaalimpaa". Tuntuu kuin kökkö käytös olisi täällä yleisesti hyväksyttyä. Olen usein miettinyt onko kyseessä silkka itsekkyys, ajattelemattomuus vai kasvatuksen ja koulutuksen puute (vaikka kouluja olisikin käynyt). Luulen että löysin ainakin hieman selitystä tälle ajattelemattomalle käytökselle kieliharjoitteluni aikana. Alla kuvailemani asiat liittyvät nimenomaan kyseiseen paikkaan, jossa olin kieliharjoittelussa. Kyseessä on yksityinen koulu, jossa on noin 500 oppilasta. Yksityiset koulut ovat täällä erittäin yleisiä ja niissä seurataan valtakunnalissa opetussuunnitelmaa.

-Sori, tätä leikkii voi leikkii vaan ne keil on zhu zhu petsei.

Työskentelin kieliharjoittelun alkua lukuunottamatta viisi-kuusi vuotiaiden lasten parissa. Hyvin pian harjoittelun alussa kiinnitin huomiota perus käytöstapojen puutteeseen. Lapset eivät tervehtineet tai kiittäneet, väkivaltaista käytöstäkin esiintyi ja jopa aikuisen seisoessa vieressä. Toki riitatilanteet ovat ihan normaaleja suomalaisessakin päiväkodissa ja käsirysyjen selvittely pienten lasten parissa on arkipäivää. Ero suomalaisen tarhan ja tämän koulun välillä on kuitenkin se, että Suomessa ongelmiin puututaan ja se tapahtuu rakentavasti. Tässä koulussa tilanne onkin sitten hieman toinen. Toistuvista riitatilanteista ei käyty juurikaan keskustelua tai lasten avunpyytöihin  ei tartuttu siten että lapsi oppisi puolustamaan itseään vastaisuudessa tai sitten ne ihan hövelisti siivuutettin täysin. Rangaistuksina käytettiin taukokieltoa ja taukokiellolla uhkailu oli päivittäistä. Mitä tulee muihin käytöstapoihin, ne vaikuttivat olevan pelkästään perheiden vastuulla. Tässä koulussa tarhalaisena oleminen päättyy kun lapsi on kolme, tämän jälkeen lapseen suhtaudutaan kuten oppilaaseen. Oppivelvolliseksi lapsi tulee viisi vuotiaana. Huh huh, kyllä oli suomalaisella lastentarhanopella äimisteltävää.

-Hei hei hei kuulkaahan, tämä on kyllä minun. -Tyyppi ei jaa namujaan!

Koska olen päässyt näkemään millä eväillä ainakin eräät lapset saavat starttinsa yhteiskunnassa en ihmettele enää niin paljoa mistä käytöstapojen puute myös aikuisilla johtuu. On hullua miten missään koulussa voidaan ajatella kasvatuksen olevan pitkälti vain perheiden vastuulla, kun lapsi viettää koulussa jopa yhdeksän tuntia putkeen. Kai siinä väkisinkin karaistuu ja kasvaa sellaiseksi hälläväliä tyypiksi. Vaikka Suomessa vahingon sattuessa saattaa lipsahtaa oho anteeksi pyynnön sijasta, niin väitän kyllä että meidän taito ennakoida tilanteita on parempi. Ehkäpä juuri tästä ennakoinnin taidosta johtuen vahingon sattuessa ensiksi lipsahtaa se oho, kun hämmästytään siitä että sillä kertaa ennakointi petti. :D Hehe.. Tuohon kommenttiin kannattaa suhtautua puoli vakavasti. En minäkään enää niin paljoa jaksa tästä aiheesta niin paljoa ärsyynty kuin alussa. Kohta olemme taas Suomessa joka tapauksessa ja enkä minä muutoinkaan voi tuolle asialle mitään. Kylläpä silti helpotti purkautua.

-Riita poikki nyt. -No tuo sen aloitti!

-Miiau

Ps. Eläinkuvien tarkoitus ei ole vihjailla että ajattelen täkäläisten olevan eläimiä, vaan satun yksinkertaisesti pitämään eläimistä ja kuvat sopivat mielestäni tähän topiikkiin hyvin. :D

Loman alun kunniaksi tarjolla kuvasadon anteja

Minun lomani ennen Suomeen paluuta alkoi maanantaina, jesh! Se tarkoittaa enemmän aikaa/energiaa myös bloggailluun. Tällä hetkellä työn alla onkin ensimmäinen blogiteksti koulumaailmasta, mutta sitä ennen halusin laittaa kuvia parista viime viikostani.

Ekalla pyöräretkellä

Eräänä aamuna jäi pyöräilyt lyhkäseksi kun tuuli oli niin hillitön. Parque Rodo tarjosi onneksi suojan siihen että pääsimme nauttimaan muutoin niin kauniista päivästä.

Kävelyllä keskustassa. Tulee kyllä harvoin käytyä keskustassa. Ostoksetkin yleensä hoidamme ostoskeskuksissa.

Koululaisten (örhöm opejen) tekemiä leijoja. Leijat lensi ja pysyi ihmeen hyvin taivaalle ollakseen silkkipaperileijoja.

Miksi kummassa mä aina ihastelen kaikkia outoja marjoja ja pähkinöitä?! Olin varmaan edellisessä elämässä orava tai apina. :)

Mercado Puerto, must see (and eat) in Montevideo

No ei tämä nyt pescetaristin unelmapaikka ole, mutta sain kyllä ihan kelvollisen aterian minäkin. :)

 Taideviikonloppu. Vanhasta kaupungista löytyi vaikka mitä nähtävää viime viikonloppuna. Museoihin oli ilmainen sisäänpääsy ja jopa yhteen isoon pankkiinkin oli laitettu taidenäyttely pystyyn. Alla olevat kuvat banaanipuukuvaan asti ovat juurikin pankista.

Mikä kumma tuon baanaanitertun päässä roikkuu? Kukan nuppu? Kyllä sain taas apina ihmetellä.

Nyt lomaa viettäessäni yritän ottaa  uuden tavan ruutiineihini. Tavoitteena on ensimmäiseksi aamulla lähteä ulos pyörän kanssa pariksi tunniksi. Jos ei sitä tee aamulla niin myöhemmin se on kuumuuden ja vaarallisen auringon takia hankalaa.

-Miiau