Kotiapulaiset

Vaikka Etelä-Amerikan mantereella asunkin nyt, ei täällä Uruguayssa helteet kestä ympäri vuoden. Sisälämpötila etenkin laskee tuntuvasti ja usein aurinkoisina päivinä sisällä on paljon kylmempi kuin ulkona. Tämä johtuu siitä ettei täällä ole tuplaikkunoita tai kaukolämmitystä kuten Suomessa. Uusimmissa kerrostaloissa saattaa olla keskuslämmitys, mutta me asumme aika vanhassa talossa, joten meillä tälläistä luksusta ei täten ole. Lämpö ei siis ole itsestään selvyys ja sisällä on pidettävä paljon vaatetta päällä.

Meillä lämmityksestä vastaavaan henkilökuntaan kuuluu James ja Ozoni. Aluksi meillä oli vain Ozoni, joka on siis kaasulämmitin. Myöhemmin saimme lahjaksi Jameksen joka on ilmankosteudenpoistaja. Uruguayssa ei asuntoja sähköllä lämmitetä ellei sitten olla rikkaita. Sähkö on todella kallista, sillä täällä on vain vesi- ja tuulivoimala. Ozoni on siis päällä päivisin ja iltaisin, yöllä olemme peittojen ja parin karvaturrin varassa. Nämä karvaturrit tuntuvat myös kärsivän viileydestä ja etenkin Hiro haluaa tulla liki naamaan öisin. Tämä on ihan super ärsyttävää, ja saankin kääntyillä useasti yön aikana sängyssä, Hiron seuratessa naamani eteen. Mur!

Ennen Jameksen tuloa taloon, oli kotimme todella kostea. Ikkunat olivat jatkuvasti vetiset ja pyykillä kesti kuivua jopa kolme vuorokautta. Ah sitä puhtaan pyykin tuoksua! Pöh! Lisäksi seinillemme alkoi ilmaantua sienikasvustoa! Olenkin siis hyvin kiitollinen tästä lahjasta, joka tosin on meillä lainassa, sillä emme sitä Suomeen mukanamme ota. Ilma oli myös paljon kylmempi ennen Jameksen apua, sillä eihän kostea ilma kauaa lämpimänä pysy sisällä, jossa ei ole lämpöä jatkuvasti.

Huolimatta kotiapulaisistamme, olen nyt kipeä. Se toki saattaa johtua myös siitä että olen taas päivittäin tekemisissä lasten kanssa uudessa päiväkodissa. Jokatapauksessa erityisesti tällä hetkellä toivoisin pääseväni kuumaan kylpyyn. Kuuma suihkukin kelpaisi, mutta sellaisestakin saan tyytyä vain haaveilemaan. Suihkunpaine on nimittäin niin onneton, että suihkuun ei todellakaan tee mieli jäädä pitkäksi aikaa. Lisäksi kolmenkymmenen litran kuumavesivaraaja rajoittaa suihkussa läträilyä. Toki veden säästö on ympäristöystävällistä, mutta minulla on nyt niin kylmä. Olenkin vakaasti päättänyt että haluan päästä kylpylään tai kuumavesilähteille heti tervehdyttyäni. Haluan tankata lämpöä luihini, jotta selviän ensi kuusta joka on vielä kylmempi. Harkitsemmekin "henkilökunnan" lisäystä, ostamalla sänkyymme sähköpeiton.

Kuva täältä: http://www.beautyblog.es/wp-content/uploads2/outariz3.jpg

-Miiau

Makea maanantai

Nopsasti on mennyt tämä alkuviikko tällä kertaa. Tämä on seurausta tietysti siitä että osan päivästä syö nykyisin tuo kieliharjoittelu. Tykkään päivä päivältä enemmän mennä paikan päälle ja jännistys on poissa. Haastetta tuo kyllä nimien opettelu, sillä pitäisi oppia muistamaan noin kuudenkymmenen lapsen nimet. Huh! Huolimatta tästä viikkoni alkoi hyvin. Harvemmin sitä maanantait näin mukavilta tuntuvat.

Maanantai muuttui vielä mukavemmaksi, kun kävimme postista noutamasta yllätyspaketin. Kun mieheni kertoi minulle, että minä olen saanut pakettilähetteen, olin varma että lähettämäni äitienpäiväkorttti palautuu minulle takaisin. Mutta eipäs näin käynytkään, vaan ihanat ystäväni Suomesta lähettivät minulle paljon kaipaamaani dippikastikejauhetta ja irtokarkkeja! :D Kyllä oli hymy leveä kun maistoin karkkeja ja salmiakkia. Täällä karkkeja on vaikeampi löytää ja salmiakkiahan täällä ei tietty myydä. Salmiakkia aion tarjota maistettavaksi myös appivanhemmilleni, koska en tainnut muistaa tarjota sitä heille kun he vierailivat Suomessa häittemme myötä. Tulin niin hyvälle mielelle tästä yllätyksestä kun sain tälläisen muistutuksen siitä miten ihania kavereita minua Suomessa odottaa. Kiitos vielä raksut! Kauhea ikävä!

Viikonloppuna me kävimme pienessä ravintolassa katsomassa ja kuuntelemassa tangoa. Oli kyllä hauska ilta, ja olisin ollut valmis jatkamaan pikku tunneille saakka, mutta miekkoseni piti tehdä töitä seuraavana päivänä. Paikka oli aika pieni, mutta mitä lähemmäs tulimme esityksen alkua saimme huomata miten suosittu paikka on. Lopulta se olikin täpöten täynnä ja saimme iloita siitä että olimme tehneet pöytävarauksen edellisenä iltana. Koska paikkaa ei ollut koolla pilattu oli täten myös tanssilattia todella pieni. Olikin aikamoista taituruutta tanssijaparilta pysyä lavalla ja varoa yleisön päitä. Välillä minua hieman pelotti että saako joku osansa tanssijattaren korosta, mutta onneksi tanssi kohtalokkailta lopuilta säästyttiin.

Vanha kaupunki iltapukeissa

Paikan ruokalista oli kyllä onneton. Listassa esimerkiksi luki mozzarella pizza: mozarellaa ja tomaattia, mutta kysymällä selvisi että mozarella pizza sisälsi myös kinkkua. Näin oli kaikkien vastaavien ruokien kanssa, eikä kinkkua tai muutakaan lihaa voitu poistaa ruoista. Muutenkin ruoka maistui mauttomalta ja annoskoot olivat pieniä suhteessa hintaan. Seuraavalla kerralla syömme muualla ja tyydymme juomapuoleen. Muuta moitittavaa en illasta keksi. Eikä paikasta, jonka nimi on Fun fun, saa liikaa moitittavaa löytyäkään. Seuraava päivä ei kylläkään ollut kauhean fun fun, ennemminkin bum bum. Oli virhe juoda olutta ruoan kanssa ja viiniä esityksen aikana. Ei pitäisi sekoitella/vaihdella juomia illan aikana.

-Miiau

Perjantai sai taas merkityksen :)

Hih hei! Pitkästä aikaa perjantai tuntuu hieman erilaiselta kuin muut päivät. Tosin ihan täyttä arkiviikkona en ollut "töissä", mutta en myöskään vapaalla. Kieliharjoittelua on siis kaksi päivää takana ja ne päivät olivatkin mielenkiintoisia. Huomasin nopeasti miten eri tavalla lapsia tässä "päiväkodissa" kasvatetaan, mutta en halua siitä sen koommin vielä puhua, ennen kuin olen havainnoinut paikkaa ainakin muutaman viikon. Parissa päivässä ei ehdi näkemään kuin hyvin pienen pintaraapaisun.

Mutta ne lapset! <3 He ovat niin ihania! Ottavat kädestä ja änkeävät syliin. Lisäksi he höpöttävät minulle kaikenlaista espanjaksi kuten toivoinkin. Välillä joudun tokaisemaan etten ymmärrä, mutta ainakaan vielä kukaan ei ole tästä harmistunut. Sitkeä pinna tuntuu näillä muksuilla olevan, jopa niillä pienimmillä. Työskentelen nimittäin kaikissa ryhmissä eri päivinä. Tämä on mielestäni hyvä asia siinä mielessä että pääsen näkemään erilaisia toimintamalleja ja opetustyylejä. Ryhmissä on noin 12 lasta ja niitä kohden on yksi-kaksi opettajaa. Osan päivästä lapset ovat yhden opettajan kanssa ja osan kahden. Suomessa vastaavaa määrää kohden olisi kolme aikuista alle kolme vuotiaden ryhmässä. Tästä johtunee siis lasten näennäinen kärsivällisyys. Mutta en paljasta vielä enempää, sillä en halua ottaa riskiä että puhun läpiä päähäni.

Myöhemmin tänä iltana menemme piiiitkästä aikaa ulos miekkoseni kanssa. Menemme Vanhaan kaupunkiin yhteen yökerhon tapaiseen katselemaan tango showta (miten tämä pitäisi taivuttaa??). Mahti perjantai-ilta siis! Voin kyllä sanoa, että olemme molemmat sen ansainneet. Viime viikot ovat olleet toisinaan jopa turhan rankkoja. Mutta täksi illaksi saamme siis unohtaa ikävät asiat ja viettää romattisen ja hauskan illan yhdessä.

Lisää romantiikkaa viikonloppuun tarjoilee, ah niin suloinen, Nopsajalka: https://www.youtube.com/watch?v=-AY5-0uXn9w.

-Miiau

Jouteliaisuuden loppu

Mun päivä on ollut todella ihana. Pitkiin aikoihin en ole tuntenut näin. Syynä tähän on se, että mun päivät lakkaa vihdoin olemasta "ylipitkiä". Tällä tarkoitan, että saan päiviini täytettä aloittamalla kieliharjoittelun läheisessä koulussa. Tosin koulussa on myös lastentarha, johon siis harjoittelijaksi menen. Olen ihan super iloinen tästä. Jee! :)

Aamuaurinko keittiön ikkunasta.

Aamu alkoikin tänä aamuna hieman eri tavalla. Herätys nimittäin oli aikaisin, verrattuna muihin aamuihin tähän asti. Täytyy kyllä myöntää etten varmaan koskaan opi rakastumaan herätyskellon ääneen, oli sen ääni miten kaunis tahansa. Mutta kun tästä tokenin, olin tyytyväinen päivän alkuun. Minulla yleensä kestää aamurutiineissa tunti. Siihen sisältyy myös pöydän ääressä kiireetön netissä surffailu. Joka vuosi yleensä on kuitenkin käynyt niin, että kiireen ollessa kovimmillaan, herään viime tippaan ja aikaa ei jää aamukahvitteluun keittönpöydän ääressä. 

Meikkaaminen tapahtuu kahvia juoden. Tämän enempää meikkiä en arkisin käytä. 

Aamutouhujen jälkeen suuntasin harjoittelupaikalleni sopimaan aikatauluista. Varsinaisen harjoittelun aloitan huomenna. Minut otettiin lämpimästi vastaan ja työntekijät vaikuttivat tyytyväisiltä saadessaan lisäapua. Jotkut vaikuttivat jopa hieman huojentuneilta. Tiedän tunteen hyvin, sillä olen itsekin ottanut vastaan huojentunein mielin kieliharjoittelijoita Suomessa. Päiväkodissa työskennellessä hyvät apukädet ovat kullan arvoisia. Nyt itse tälle puolelle siirtyessä halusin tehdä selväksi, että olen tulossa myös tekemään töitä ja pyysin työntekijöitä laatimaan minulle listan tehtävistä, joissa he erityisest tarvitsevat apua. Näin pystyn olemaan tehokas apulainen.

Ihanaa tässä kieliharjoittelupaikassa on myös se, että se sijaitsee lähellä kotiani. Työmatkaan menee ehkä kymmenen minuttia kävellen, jos sitäkään. Minä jopa näen sen parvekkeeltamme. Eipähän tarvitse matkustaa busseilla. Harjoittelupaikkaa etsiessäni jo hieman kauhulla mietin, jos joutuisin busseilla matkustaan töihin. Täällä nimittäin julkinen liikenne on hyvin hyvin kaukana Suomen tasosta. Bussit tulevat milloin tulevat ja aamuisin ovat tupaten täynnä. Usein myös unohdan että stoppinappi ei ole vieressäni, vaan ne sijaitsevat taka- ja etuoven edessä. Jos bussi on täpöten täynnä, oville ei niin vaan mennäkään. Noh, eipähän tarvitse tätä enää miettiä.

Tullessani kotiin nappasin kauppakassit mukaan ja suuntasin torille. Vastedes saan myös jatkaakin torilla käyntiä keskiviikkoisin, sillä sovimme koulun kanssa että keskiviikot ovat minulla vapaat. Tätä en sopinut vain siitä syystä että pääsisin torille keskiviikkoisin, vaan siksi että voin jatkossakin tavata kerran viikossa espanjan kielen opettajaani. Keskiviikko on siitä hyvä päivä tavata opettajaani, koska tällöin voin käsitellä alkuviikon aikana oppimiani asioita myös opettajani kanssa ja ehkä käyttää näitä taitoja loppuviikosta paremmin. Nähtäväksi jää toimiiko tämä suunnitelma.

Lopppuun laitan vielä kuvan torilta ostetusta pinaattisäkistä. Täytyy ihastella pinaatin koko täällä ja sen hintaa myös. Kassillinen maksoi vain puoltoista euroa. Melkein tekisi mieli maksaa enemmän. Aloinkin miettimään miksi Suomessa myydään vain baby-pinaattia tai pakastepinaattia. Pitänee selvittää. Mutta nyt alan tekemään kanamuna-pinaattikastiketta, jota äitini valmisti ollessani itse päiväkoti-ikäinen. 

-Miiau

Mietteitä anoppilan sohvalta

Tulin hetkeksi (pariksi päiväksi) pakoon arkea appivanhempien luokse. He eivät tosin kaukana meistä asu, mutta vaihtelua tämäkin. Oikeastaan tulin tänne siksi, koska mieheni "työhuone" on täällä. Viimeaikoina hänellä on ollut runsaasti töitä, joiden takia hänen piti hetkeksi unirytmiäkin vaihtaa jotta yhteydenpito Suomeen olisi mahdollista aikaeroa ajatellen. Mieli ei siis kauhean korkealla ole, kuten arvata saattaa. Sitkeästi ja kuuliaisena työntekijänä hän kuitenkin purskuttaa eteenpäin. Läsnäoloni kuulemma lohduttaa häntä, joten täällä minä sitten makaan sohvalla ja kirjoittelen tänne.

Meri karkaa pois

Tällä hetkellä kaipaamme molemmat vaihtelua rutiineihin. Toukokuun lopussa kiiren pitäisikin hetkeksi hellittää ja silloin aiomme napata auton ja ajaa hetkeksi pois täältä. Tosin minulla on kyllä pitkä lista asioista, joita täälläkin haluaisin tehdä, mutta koska miehelleni asiat ovat täällä niin tutttuja, tekee maiseman vaihto varmasti hyvää.

Täytyy todeta että elän kyllä elämäni parasta syksyä ilmaston puolesta :)

Lohikäärme katselee merelle päin

Kohta olen ollut täällä jo neljä kuukautta. Se tuntuu pitkältä ajalta, vaikka vielä pidempi ajanjakso on vielä edessä. Minulla on jo suuret suunnitelmat sen varalle mitä haluan tehdä kun palamme kotiin. Se seikka kasvattaakin toisinaan koti-ikävääni valtavasti. Olen kuitenkin varma että koti-ikäväkin hellittää kunhan mieheni kiireet vähenee ja meillä on taas aikaa tehdä yhdessä asioita kodin ulkopuolella. 

Koti-ikävääni olen saanut apua yhdeltä anonyymiltä kommentoijalta, jonka kanssa olen ollut kirjeenvaihdossa. Hänkin on suomalainen ja asuu täällä Uruguayssa. Hänen kanssaan olemme vaihtaneet kokemuksiamme ja se onkin ollut minulle hyvin arvokasta. Sain huomata että tunteemme ovat olleet hyvin samanlaisia samassa vaiheessa asuessamme täällä. Hän tosin on jo kauemmin asunut täällä ja oppinut rakastamaan tätä paikkaa sekä näkemään sen hyvät puolet. Minulla on tähän vielä matkaa, mutta hyväksyttyäni että sopeutumiseen kuuluu monenlaisia vaiheita ja ne menevät ohi kunhan sitä vain itse tarpeeksi haluan, olen päässyt jo muutaman askeleen eteenpäin. Ystäväni Suomesta, jolla on myös kokemusta ulkomailla tilapäismuuttajana olemisesta, sanoi sopeutumisen olevan ehkä vielä hankalempaa sen takia kun tietää palaavansa Suomeen. Tämä on itseasiassa aika loogista kun tarkemmin ajattelee. Tällöin tiettyjä asioita ei ole pakko omaksua/hyväksyä ja sopeutuminen vie enemmän aikaa.

Näyttää kuin kalastaja seisoisi veden päällä

Mutta nyt lopetan tämän sopeutumisesta jauhamisen. Ainakin siksi aikaa, kun olen päässyt tässä eteenpäin. Toivottavasti en ole kyllästyttänyt tällä aiheella liikaa. Itseasiassa toivoisin sen olevan avuksi sellaisille, jotka suunnittelevat ulkomaille muuttoa. Jos tätä blogia siis lukee kukaan tällainen henkilö. Sopeutumisongelmia on suotavaa ajatella jo ennen muttoa ja miettiä mitä niiden ilmaantuessa voi niille tehdä. Myös suositeltavaa on perehtyä sopeutumisprosessin eri vaiheisiin. Tämä helpottaa hyväksymään tunteet, joita sopeutuminen aiheuttaa.  

Koitan lähettää teille täältä hieman aurinkoa ja toivon samalla että kesästä tulee upea!

-Miiau

Toukokuu jo!

Bloggaillussa on ollut pienoinen tauko, kun viimeaikaiset tapahtumat eivät ole olleet sellaisia joista haluaisin kirjoittaa tänne. Asiat raukesivat nyt ja on aika alkaa sopeutumaan muutoksiin. Kuulostaa ehkä ärsyttävänä mystiseltä, mutta sanottakoon vielä se että kaikki on niin hyvin kuin suinkin tässä tilanteessa voi.

Näin tämän huikasevan suuren puun käydessäni torilla.

Pieniä muutoksiakin olen tehnyt. Mainittakoon näistä sosiaalisen median käytön vähentäminen. Facebookille sanoin ainakin toistaiseksi heipat ja haluaisin ajatella etten sinne enää palaa. Alkoi ärsyttämään kyseisen median jatkuvat sääntömuutokset ja enkä halunnut olla tuhlata aikaani sen ikiopiskelijana olemiseen. Viimeinen niitti olikin se kun vain ystävilleni suunnattuja kuvia yhtäkkiä kommentoikin minulle täysin vieras ihminen. Tämä siis johtui sääntömuutoksesta, jota en ollut huomannut. Ja vaikka en mitään sopimattomia kuvia sinne laittanutkaan, periaate on periaate. Tännekin valitsemani kuvatkin ovat huolella valittuja ja olen ottanut niissä huomioon läheisteni yksityisyyden. Onhan päivänselvää että blogia pitäessä esimerkiksi tuleva työnantaja voi blogiin eksyä, joten ihan mitä tahansa ei blogeihin kannattaisi tästäkään syystä laittaa. Harmillisen moni ei kuitenkaan naamiksessa tätä ajattele ja syynä tähän usein onkin ikä. Mediakasvatuksen tärkeys siis kasvaa entisestään ja mitä aikaisemmin sen tabletin lapsensa kouraan antaa pitäisi pelisäännöt tehdä selväksi ja tietoa pitäisi opettaa käsittelemään. Pienet lapset eivät kuitenkaan kaikkea tietoa vielä pysty käsittelemään, joten ihan yksinään lapsen ei tulisi antaa nettiä selata. Huomataanhan mediakasvatuksen puute teinienkin kohdalla. Vai kuinka moni teini osaa ajatella mihin kaikkialle kuvat naamakirjassa tai linnun logolla varustetusta mediasta voisi levitä? Kävihän se källi ihan aikuisellekin, sellaiselle vielä joka ajatteli olevansa valveutunut. Muuttuvat säännöt kuitenkin tekevät tästä niin paljon vaikeampaa. No mutta se siitä.

Muutama kaveri on tokaissut minun pistänen elämäni uusiksi. No niin on tullut tehtyä. Tosin aika luontevaahan se on kun asiaa hetken ajattelee. Menihän minun ympäristökin täysin uusiksi. Ympäristöä ei kuitenkaan noin vain muuteta, joten on muutettava omia asenteitaan ja ajattelutapojaan. Tämä ei tietenkään käy kädenkäänteessä, mutta pikku hiljaa hyvää tulee, eikös vain.

Mitä muuta viimeaikoina olen sitten tehnyt? No ainakin ruokaa. Yritän pitää miehen mahan täynnä tämän puurtaessa opintojensa parissa. Olen niin onnekas miekkoseni suhteen, ettei häntä haittaa etten nykyään kokkaa mitään lihapitoista. Tosin hänen vanhempansa toisinaan hoitaa sen puolen, joten ei hänen tarvinnut kanssani pescetaristiksi kokonaan ryhyää. Sitäpaitsi usein hän kovastikin tykkää siitä mitä keittiössä onnistun loihtimaan.

VAROITUS: Seuraavat kuvat saattavat aiheuttaa näläntunteen!

Pöytäkin sai uutta väriä

Kiinalaisten lettujen valmistusta

Maku ja koostumus muistutti jonkin verran naan-leipää

Valmiit lämmittelemään kuningattaren syleilyyn

Käristettyjä mustekalarinkuloita, super epäterveellistä, mutta hyvää

Wannabe paellaa, mielettömän hyvää. Täällä mereneläväsäkit eivät maksa maltaita.

Martin Fierro queso y dulce, eli juusto ja makea. Mun uusi rakkaus. <3

Jama oottelee kalahamppareita

Ulkonäkö ei ole ehkä kuin harmpurilaisketjun mainoksissa, mutta eipä ne siellä ravintolassakaan siltä oikeesti näytä

Pinaatti-ricottatäytteiset cannelonit ekaa kertaa itse tehtyinä ansaitsivat huippu arvosanan.

Ruoanlaiton lisäksi maalasin nämä laatikot. Maalaaminen on mielestäni todella rentouttavaa puuhaa. Siinä jotenkin unohtaa kaikki omat murheensa ja voi nauttia siitä että näkee kättensä jäljet. Olen aina tykännyt puuhastella korjaus/ehotushommien parissa. Siksi onkin hieman haikeaa etten tänä kesänä pääse mökille. Mökeillä tunnetusti riittää kaikenlaista puuhastelua ja vaikken mikään Remontti-Reiskan kaltainen nikkari olekaan, pidän mökkitöistä kunhan pääsen jyvälle miten niitä kuuluu tehdä. Toki rakastan myös ansaittua löhöilyä, uimista järvessä ja saunomista mökillä ja näitäkin asioita ikävöin. Pitää keksiä jotakin vaihtoehtoista tekemistä täältä, sillä mökki odottaa kyllä Suomessa paluutani. Enköhän minä siinä onnistu :)

Kuinkas ollakaan, päädyin harmaaseen!

-Miiau