Atlántidan kesäpäivät

Nyt kun syksy muuttuu joka päivä todellisemmaksi alan yhä enemmän kaivata päiviä ja iltoja Atlántidassa. Haluaisin jälleen tuntea rantahiekan varpaissani ja päästä aaltojen syleilyyn. No viimeistään lokakuussa sitten, ellei tässä joku päivä vielä kerkeä pientä autoreissua tekemään vähän lähemmän valtamerta. Täällä Montevideossa nimittäin en aio uida ja onneksi en ole tähän mennessä ehtinytkään. Kuulin että joen suuta käytetään likakaivona. Tämä on tosiaan kuulopuhetta ja toivon että joku sanoisi sen olevan puppua. Kun mereltä sitten tuulee rantaan päin kovasti, se kuljettaa tätä shaibaa mukanaan, yöks! Tämän kuulopuheen mukaan se on syy miksi vesi ei ole täällä sinistä. Hyh hyh hyh!

Kesäaikaan vesi näytti vielä suht puhtaalta. Tällä hetkellä se on ruskeaa.

Mutta Atlantidassa vesi oli paljon parempaa ja rakastin uimista siellä. Eräänä iltana menimme rannalle istuskelemaan ja haaveilemaan tulevasta. Tämä ilta oli niitä ensimmäisiä saapumisemme jälkeen. Ilma oli lämmin ja meri tuoksui suloisen suolaiselta. Rannalla oli myös muita ihmisiä toki, ja monet heistä olivat tehneet nuotion rannalle, jonka ympärille he olivat laittaneet rantatuolinsa. Leppoisaa ajanviettoa. Samana iltana kohtasin merkillisen näyn. Vedessä näkyi pieniä valoja ja kun tarkemmin katsoin huomasin että rantavedet olivat täynnä kalastajia. Kokonaiset perheet olivat jopa tulleet sinne kalastamaan haaviensa kanssa. Heillä ei siis ollut veneitä tai onkia/virveleitä. Vain muutama haavi ja lamppu. Minusta tämä oli huippua ja olisin itsekin halunnut kokeilla. Tuskinpa mitään olisin saanut, mutta hauskaa olisi voinut olla. Kuvaa en tohtinut edes toivoa saavani, sillä kamerani on niin onneton.

Atlantidassa minulla oli myös koira yhden päivän. Onneksi se lähti lopulta itse, sillä muutoin olisin vielä raahannut sen kotiimme. Yhtenä päivänä rannalta palatessamme, koira alkoi seuraamaan meitä tain oikeastaan minua. Minä katselin koiraa hieman säälivästi ja ehkä tuo ovela retale sitten aisti minun haluni ruokkia ja paijata tätä. Palasimme talolle ja suljimme portin perässämme, koiran ulkopuolelle jättäen. Vein koiralle kuitenkin kupin ruokaa, jotka koostuivat tähteistä mitä meiltä oli yli jäänyt. Jonkin ajan kuluttua mieheni kuuli omituista mekkalaa pihalta ja ikkunasta kurkistaessaan huomasimme koiran yrittävän hyppiä portin yli pihalle. Lopulta se myös onnistui siinä. Tämän jälkeen minun sydämeni suli lopulta (päästäni sekaisin kai olen) ja pakkohan minun oli vielä ylimääräiseksi jääneet hampurilaispihvitkin koiruudelle syöttää. Koira hotkikin ne innolla ja hörppi vettä päälle. Sitten se otti nokoset. Illalla lähdimme viettämään iltaa ulos ja koiruus oli vieläkin pihalla. Se tietenkin lähti seuraamaan meitä ja odotti meitä jopa sen ajan pihalla kun piipahdimme kaupassa. Kaupasta jatkoimme matkaa keskusta-alueelle ja koira oli vieläkin mukana ja käveli minun vierellä. Moni varmasti luuli sitä meidän omaksemme ja minä kävinkin mielessäni taistelua siitä pitääkö tässä nyt koiranomistajaksi ryhtyä vai mitä. Vaikeaahan ellei jopa mahdotontahan se nyt meille olisi tilanteemme huomioiden. Sitten mietin pitäisikö minun nyt koti sille etsiä. Yht'äkkiä koira kuitenkin lähti eri suuntaan. Noin vain! Huomasimme sen lähtevän seuraamaan nyt muita ihmisiä. Jummi jammi! Olisinko minä muka koiran halunnut! ehkä hyvin vähän vain...

Siitä olisi tullut Blacky tai Musti. Mikä loistava mielikuvitus! :D

Ei en minä koiruutta voi ottaa, katit riittää. Tämän tapahtuman jälkeen en kuitenkaan enää sääli katukoiria niin paljoa, kuin aluksi sydäntä vihlaisi joka kerta kun katukoiran näin. Tajusin etten (ettemme) varmasti ole ainoa ystävällinen ihminen, joka heitä haluaa ruokkia ja paijata. Tosin en kuitenkaan koskenut koiraan muutoin  päälaelle. Suurimmasta osasta koirista myös näkee etteivät nälkää kauheasti näe. Mietin myös mahtaisivatko kaikki niistä sopeutua asumaan neljän seinän sisälle, jos ovat pitkään asuneet vapaina. Kissoista tiedän sen, että sopeutuminen olisi hyvin hyvin vaikeaa ja milteinpä kidutusta niille. Koirista en tiedä.

Kaunis hotelli Atlátidassa

Huomenna me grillaamme nyt toisen kerran kotonamme. Asado-ilta tulossa siis. Toivon kovasti että tämä kerta menisi hieman paremmin. Viime kerralla tuuli loi hieman lisä jännitteitä. Nyt pitää myös keksiä mitä muuta grilliruokaa pescovegetaristi voi syödä kuin herkkusieniä tai maissia. Kalan grillaaminen menisi niin vaikeeks, kun en mikään grillimestari ole. No mutta ihanaa viikonloppua kaikille!

-Miiau