Suuntana jälleen Piriápolis 1/2

Käytiin viime viikonloppuna uudemman kerran Piriápoliksessa. Jos ihmetyttää miksi näissä samoissa paikoissa pyöritään, niin ehkä tämän kahteen osaan jaetun postauksen jälkeen toivottavasti ei enää ihmetytä. Itseasiassa aiomme palta tuonne vielä kolmannenkin kerran, kerron kohta miksi.

Meidän retkelle sattui mitä upein päivä. Aurinko paistoi miltein pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita oli 30. Olin niin onnellinen, että sää oli juuri sellainen kuin toivoinkin. Aluksi suuntasimme samaan eläin reservaattiin, jossa aikaisemmlla vierailulla kävimme. Aikomuksenamme oli kavuta tällä kertaa tuon "vuoren" huipulle, johon emme viime kerralla enää ehtineet.

Kuvissa huippu ei näytä olevan kauhean korkealla, mutta kuvat hämäävät. Ohikulkijan mukaan ylös on tunnin matka eikä sinne niin vain kävelläkään, kuten erehdyimme luulemaan. Meille ei siis sattunut oikeanlaista varustusta mukaan. Minulla oli yllä minihame, polyester toppi ja jalassa alpargatakset. Miehellä oli hieman asianmukaisemmat vaatteet, mutta ei kuitenkaan kapuamiseen tarkoitetut kengät. Tästä syystä palaamme vielä takaisin oikeiden varusteiden kanssa.

Kuitenkin emmimme pitkään kiivetäkö vääränlaisista vaatteista huolimatta, mutta kun näin isoja liskoja kivien päälle sanoin että saa kyllä jäädä väliin tällä kertaa.

Kukkulan varrella oli pieniä polkuja, joita ympyröi luolamaisia kattoja muodostama kasvillisuus 

Kukkulan juurella oli kuitenkin ihana kävellä ja kuunnella lintujen laulua. Vehreys ja eläimet saavat minut aina hyvälle tuulelle, joten olin yhtä hymyä vain koko ajan. On helppoa unohtaa kiire ja paineet, kun katselee taivaalle ja näkee kotkien liitelevän yläpuolella. Niitä näimmekin ainakin viisi ja välillä ne liisivät aivan lähellä meitä niin että hieman jännittikin. 

Joskus huipulle on päässyt penkkihissillä, nyt siitä on jäljellä vain jäänteet.

Vaikka emme huipulle päässeet, löysimme alempaa näköalapaikan. Pysähdyimme hetkeksi ottamaan kuvia ja juomaan matea.

Alas palattuamme kokeilimme saada nandun hölöttämään kanssamme, mutta kyseessä ei ollut puhelias yksilö. Kovasti sen meidän ääntelyämme kuitenkin ihmetteli. Toisinaan lienee ihan tervettä hieman hassutella. :)

Alla olevat kuvat eivät oikein onnistuneet. Yritin kuvailla liskoja, joita oli vapaana pitkin reservaattia. Ei hajuakaan mikä liskolaji on kyseessä, mutta super vikkeliä ne olivat. Sain jopa säikähtää niitä kun olin ottamassa kuvaa kahdesta liskosta ja yht äkkiä takaaltani juoksi minua kohti kaksi lisää. Jaiks!

Kun vatsmme alkoivat kurnia oli aika suunnata takasin keskustaan. Tästä tarkemmin seuraavassa postauksessa. Nyt chau chau!

-Miiau