Ei mikään leikin asia

Nyt jaan jälleen hieman kokemuksiani täläkäläisessä koulussa työskentelystä. Kieliharjoittelijana näin kaikenlaista ja vaikken kaikkea puhuttua aina ymmärtänytkään, eleet eivät jäänet epäselviksi. Minun on itseasissa hieman vaikeaa löytää motivaatiota tästä aiheesta kirjoittamiseen. Se johtuu siitä, että arvomaailmani ja koulutustaustani tämän koulun kanssa, ovat hyvin erilaiset. Tästä syystä kaikki kokemukseni eivät olleet niin positiivisia ja niistä kirjoittaminen vihlaisee hieman.

Toivon että tämä teksti tavoittaa edes jonkun vanhemman, jonka lapsi on suomalaisessa päiväkodissa tai koulussa. Suomalaiset lapset ovat nimittäin hyvin onnellisessa asemassa siinä suhteesssa että heidän lapsuuttaan arvostetaan. Lapsuus Suomessa on mm. leikkien ja sosiaalisen kasvun aikaa ja leikki on kaiken muun hyvän ohella myös itseisarvo, jolle suodaan aikaa päivittäin kaikissa suomalaisissa päiväkoideissa. Vaikka kaikki muu olisikin lapselle hankalaa päiväkoti- tai koulupäivän aikana, saa lapsi hyviä kokemuksia leikeistä. Positiiviset kokemukset taas ovat tärkeitä aivojen kehitykselle. Leikin merkitys on siis vakava juttu pienelle ihmisen taimelle.

Ravintolaleikki

Tästä pääsenkin siihen ikävään asiaan harjoittelupaikassani, joiden syitä en ala sen kummemmin tässä kuitenkaan avamaan, koska se ei ole tämän postauksen pointti. Kyseisessä koulussa leikkiä ei nähty sitten lainkaan tärkeänä, ei vapaata eikä ohjattua. Nelivuotiailla nyt oli vielä joitakin leluja, mutta hyvin harvoin niillä pääsi leikkimään. Silloinkin kuin niillä leikkittiin oli aikuinen "poissa" eli silloin opettaja suunnitteli/valmisteli seurvaavaa oppituntia työpöydän ääressä. Eihän akuisen tietenkään tarvitse aina olla mukana leikkimässä, mutta sen havainnointi on suomalaisessa tarhassa tärkeä työtapa. Sillä saadaan tietoa lapsen kehityksestä ja kiinnostuksen kohteista, jotka sitten auttavat toiminnan suunnittelussa. Tässä koulussa sitä ei käytetty lainkaan hyväksi ja jos leikkiessä syntyi harmeja, ne leikit nopeasti myös loppuivat. Opettajat närkästyivät välittömästi, jos ristiriitoja syntyi sen sijaan että olisivat nähneet ristiriitojen hyödyn sosiaalisen kasvun kannalta. Lapsilla oli puolentoista tunnin "välitunti" lounaan jälkeen, jolloin heillä oli tilaisuus leikkiä keskenään. Leikkikalut oli kuitenkin tuotava kotoolta, sillä koulu ei tarjonnut näitä lainkaan välitunneille. Huh, kyllä tätä päätä pakotti välillä harjoittelun aikana.

Poika joka ajaa partaansa kuvassa, ajeli myös säärikarvansa. :D Suloinen kuin mikä!

Teekutsut itsetehtyjen leikkileivosten kera

Heti kun huomaisin leikittömyyden puutteen pyysin saada ohjata leikkituokion hetkisen päivässä. Hyvin nopeasti lapset sitten tykästyivätkin minuun ja pyysivät minua leikkimään/leikittämään. Minulle tämä oli tietysti myös eduksi, sillä kykenin tutustumaan lapsiin paremmin ja sain harjoitusta espanjan kielen taitoihini. Sain myös vakuutettua eskareiden englanninkielen opettajan järjestämään lapsille vapaata toimintaa perjantaisin parin tunnin ajaksi. Tällöin minä taas järjestin lapsille toimintapisteitä, joissa kierreltiin pienryhmissä. Toimintapisteet sisälsivät myös itsetehtyjä, nelivuotiailta lainattuja tai kodintarvikkeita koostuvia leluja. Perjantaista tulikin minun sekä varmasti myös lasten lempipäivä. Tarkoituseni ei ole kehuskella työpanoksellani, vaan antaa kuva siitä miten tärkeää leikki on lapsille ja miten he siitä nauttivat. Sekä myös siitä että aikuinenkin nauttii kun lapsi on onnellinen. Leikki ei ole lapsen työtä, vaan leikki on leikkiä ja merkityksellinen sellaisenaan.

Rikkinäinen puhelin nauratti kovasti

-Miiau